Sirkus Finlandia kiertää Kymenlaaksossa

Viikon sisällä on viisi esiintymistä Kuusankoskelta Haminaan. Tirehtööri ennakoi vetonaulaksi tulishowta.

sirkus
jonglööri
Jani Aarnio / Yle

Sirkus Finlandian karavaani saapui torstaiaamuna Kuusankoskelle Nastolasta. Kymenlaaksossa ryhmä esiintyy viidessä paikassa viikon aikana. Valmistelutöiden keskellä huomio kiinnittyy kielten sekamelskaan: kansallisuuksia on kaikkiaan 13, joukossa muun muassa kiinalaisia ja italialaisia. Useimmat työntekijät ovat itäeurooppalaisia.

- Itäeurooppalaiset ovat ammattiosaajia ja he arvostavat työtä ehkä hieman enemmän kuin muut, sanoo Sirkus Finlandian tirehtööri ja taiteellinen johtaja Calle Jernström.

Suomalaisiakin taiteilijoita joukossa on muutama. Enemmänkin voitaisiin ottaa, mutta laatutaso asettaa omat rajansa, Jernström muotoilee. Lisäksi samoja naamoja ei viitsitä kierrättää vuodesta toiseen.

Klovneja ja kohahduttajia

Sirkukset ovat leimallisesti koko perheen viihdettä. Tirehtööri uskoo, että lasten mieleen ovat tänä vuonna varsinkin klovnit ja eläimet. Esityksen kohahduttajaksi tulee varmasti nousemaan Antti Sunialan tulishow.

- Myös trapetsitaiteilijat tekevät hyvin vaikuttavia temppuja yläilmoissa, Jernström kehaisee.

Sirkus Finlandia kiertää Suomea lokakuun loppuun asti. Ryhmän vahvuus on kaikkiaan 70 henkeä. Tirehtööri myöntää, että viimeisten esitysten jälkeen olo tulee varmasti olemaan tyhjä. Toisaalta jo parin päivän levon jälkeen "hormonit alkavat hyrrätä" ja mielessä alkavat pyöriä taas sirkuskuviot.

Apua tulitaiteiluun Kiinasta asti

Tulitaiteilija Antti Suniala latautui illan esitykseen pyöräilemällä Nastolasta Kuusankoskelle. Juuri alkanut kiertue on hänelle ensimmäinen varsinainen sirkuskiertue. Hänen esitykseensä kuuluu jonglööraaminen palavilla kepeillä.

- Tulitaiteilu on maailmalla melko yleistä, vaikka sirkuskouluissa sitä ei juuri opeteta, hän sanoo.

Suniala on taiteillut tulella jo kymmenen vuotta, mutta sai ensimmäisen varsinaisen opettajansa vasta pari vuotta sitten. Apu löytyi Pekingin sirkuskoulusta, jossa hän opiskeli vuonna 2007. Opintoja on kertynyt myös esimerkiksi akrobatiasta Turun Taideakatemian sirkuslinjalta.

Kiertueporukkaa hän kuvailee motivoituneeksi. Kiertue on tarjonnut hänelle myös mahdollisuuden verestää kielitaitoa niin saksan, ruotsin kuin kiinankin osalta. Omaa ohjelmanumeroaan Suniala kuvailee teknisesti vaativaksi. Tuli asettaa omat rajoitteensa ja itseään on helppo polttaa.

- Niin parta-, nenä- kuin kulmakarvatkin ovat kärähtäneet. Mitään vakavaa ei ole kuitenkaan sattunut, hän sanoo.

Lähteet: YLE Kymenlaakso