1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

USA ja Venäjä: aserajoitusneuvotteluilla hyvä alku

Yhdysvallat ja Venäjä ovat aloittaneet keskustelut ydinaseiden vähentämisestä myönteisessä ilmapiirissä. Maiden edustajat tapasivat Roomassa ja kuvasivat ensitapaamista antoisaksi ja rakentavaksi.

Ulkomaat

Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Rose Gottemoeller sanoi, että maiden pyrkimykset START-sopimuksen korvaamiseksi uudella saivat hyvän ja nopean alun. Venäjän ulkoministeriön turvallisuus- ja aseriisuntaosaston johtaja Anatoli Antonov lupasi, että Venäjä tekee kaikkensa, jotta luonnos uudesta ydinaseita vähentävästä sopimuksesta saadaan aikaan vuoden loppuun mennessä.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Venäjän presidentti Dmitri Medvedev sopivat Lontoossa tämän kuun alussa, että maat pyrkivät neuvottelemaan korvaavan sopimuksen START-sopimukselle, jonka voimassoloaika umpeutuu joulukuussa. Osapuolet näkevät uuden sopimuksen osoituksena siitä, että ne pystyvät yhteistyöhön useista maiden suhteita hiertävistä kysymyksistä.

Täysimittainen neuvottelukierros järjestetään Yhdysvalloissa ensi kuussa. Myös maiden ulkoministerit Hillary Clinton ja Sergei Lavrov keskustelevat ydinaseista tapaamisessaan Washingtonissa parin viikon päästä.

Lähteet: Reuters, AFP, DPA

Lue seuraavaksi