Che - sankari on syntymäpäivälahja Kuuballe

Kuuban vallankumouksesta tuli tammikuussa kuluneeksi 50 vuotta. Olipa ajankohta sattumaa tai ei, Che - sankari -elokuva on täydellinen lahja Castron veljeksille. Elokuvan tekijäkunnalla ei ole vastahakoista sanaa sanottavana vallankumouksesta tai Castroista, saati sitten elokuvan päähenkilöstä Ernesto "Che" Guevarasta. Vaan eipä elokuva väitä dokumentti olevansakaan.

kulttuuri
Che lukee kirjaa viidakossa
Benicio Del ToroFocus Features

Che - sankari ei ole niinkään ohjaaja Steven Soderbergin kuin Guevaraa esittävän ja elokuvan tuottajan, roolistaan Cannesissa palkitun Benicio Del Toron elokuva. Alkuperäinen ajatus oli hänen ja toisen tuottajan Laura Bickfordin. He innostivat Soderberghin tarinasta, joka hänen mukaansa imaisi hänet sekä seikkailullisuudellaan että haasteena, jonka aatteen pukeminen toiminnaksi tekijöille asetti.

Aluksi oli aikomus kertoa Che Guevaran kuolemasta Boliviassa 1967. Pian tekijät kuitenkin huomasivat, ettei draaman kaarta synny, ellei kerro myös tiestä, jota pitkin Guevara kulki kuolemaansa. Tarina venyi sellaiseen mittaan, että yhdestä jättipitkästä elokuvasta tuli kaksi pitkää elokuvaa. Jälkimmäinen, Che - kapinallinen, tulee Suomessa ensi-iltaan huhtikuussa.

Neljästä tunnista ja 20 minuutistaan huolimatta elokuvat eivät ei ala Ernesto-pojan kehdosta Argentiinasta, vaan Guevara tulee ensimmäisiin kuviin Kuubassa kolmekymppisenä lääkärinä, joka on kohtalonsa valinnut: hän aikoo viedä vallankumouksen kaikkialle Latinalaiseen Amerikkaan.

Fidel Castro (Demián Bichi) puolestaan saa aluksi vetää yhteen vallankumouksen syyt: Kuuban vääristyneen maanomistuksen, tavallisen kansan köyhyyden ja yleisen lukutaidottomuuden. Asiaa kaikki, mutta luento ruokapöydässä istuville kumouksellisille pomppaa kiusallisesti irralleen elokuvassa, jossa vallankumous muutoin menee eikä meinaa.

Kuubaa tunteva saanee elokuvasta enemmän irti

Selittelemättömyys tarkoittaa, että tuota alun tietoiskua lukuun ottamatta Soderbergh ja käsikirjoittaja Peter Buchman näyttävät uskovan lujasti katsojien historiantuntemukseen. Apuja ei anneta silläkään, että tarina käy heiluriliikettä Kuuban viidakoista New Yorkiin, jossa Guevara puhuu YK:n yleiskokouksessa vuonna 1964. Yhtä lailla katsojien oletetaan ymmärtävän vallankumouksellisten tunteet, niitäkään ei juuri näytetä.

Voihan tätä elokuvaa tietysti katsella silkkana seikkailunakin, jossa hyvät ja pahat ottavat yhteen yksityiskohdiltaan tarkoissa taistelukohtauksissa. Moni aikalaisista on edelleen hengissä, ja heitä haastattelemalla haluttiin saada täsmälleen kohdalleen se, millaisia aseita viidakossa käytettiin, millaisessa muodostelmassa siellä edettiin ja miten Santa Claran kaupungin valtaus lopulta taktisesti kävikään.

Elokuvan lopputeksteissä tuosta monivuotisesta tutkimuksesta on jäljellä yksi lause: Perustuu Ernesto "Che" Guevaran muistelmiin. Muutkin - myös vastapuolelta - saivat kertoa ja heitä kuunneltiin, ja mutta viime kädessä elokuvan ydin on kertomus Guevarasta sellaisena ankarana ja päämäärätietoisena mutta oikeudenmukaisena ja ymmärtävänä comandantena kuin Guevara itsensä muistelmissaan halusi nähdä ja sellaisena kuin hän tänäkin päivänä esiintyy vallankumousikonina T-paidoissa ja julisteissa.

Toisinkin olisi voinut tehdä, mutta elokuva on valinnut näkökulmansa. Ikonina Guevara ei ole niinkään lihaa ja verta, vaan edustaa aatetta. Lähestymistavalle on toki perusteensa, sillä totta on, että nykykuubalaisten identiteetti rakentuu pitkälti noille 50 vuoden takaisille tapahtumille.

Vaikea pala Yhdysvalloille

Siitä, miten lyhyt aika puoli vuosisataa voikaan olla, kertoo myös se, ettei näiden yhdysvaltalaisten elokuvien tekoon saatu lainkaan yhdysvaltalaista rahaa. Kuubahan on edelleen Yhdysvaltain taloussaarrossa, niinpä kai sitten Kuubasta positiivisesti kertova elokuvakin. Rahoittajia karkotti toisaalta myös se, ettei vallankumouksellisten kieleksi otettu englantia vaan uskottavuussyistä espanja. Lopulta päärahoitus löytyi Ranskasta. Teattereihin filmit on sentään Yhdysvalloissakin päästetty.

Yhdysvaltain taloussaarron vuoksi myöskään kuvayksia ei voitu tehdä todellisilla tapahtumapaikoilla tai yleensäkään Kuubassa. Sierra Maestran vuoristorinteitä vastaavat maisemat etsittiin Espanjasta ja Puerto Ricosta, ja Santa Claran kaupunkia esittää meksikolainen Campeche. Maisemat ja kuvausjälki ovat komeat ja puhuvat sen puolesta, että elokuva kannattaa nähdä elokuvateatterin isolta kankaalta eikä kotona DVD:ltä.

Hyvin istuu myös se, ettei elokuvassa ole juurikaan käytetty musiikkia, ja silloinkin kun sitä on, se on yksinkertaista ja iskevää. Enimmäkseen puhuvat miehet ja viidakko. Niin miehet tosiaan, naisia tässä elokuvassa on vain nimeksi eikä heillä ole vuorosanoja, vaikka naisiakin vallankumoukseen osallistui ja heitäkin se todellakin koski.

Loppuvaiheessa tarinaan ilmestyvä nuori Aleida March (Catalina Sandino Moreno) koettelee osaltaan katsojien historiantuntemusta ja vaikuttaa irralliselta juonenpätkältä, ellei satu tietämään, että hänestä tuli Guevaran toinen vaimo. Ennemminkin näyttää siltä, että rakastunut taistelutoveri on yksi tapa muistuttaa Guevaran hyveistä: hän ei naiseen kajoa vaan kertoo tuimasti, että hänellä on vaimo ja lapsi Meksikossa.

Lähteet: Anniina Wallius, YLE Uutiset