1. yle.fi
  2. Uutiset

Armomurhat yleistyvät?

Hoitoa vaativien vanhusten armomurhat saattavat yleistyä tulevaisuudessa, pelkää Turun yliopiston yleislääketieteen professori Sirkka-Liisa Kivelä. Kivelän arvion mukaan muun muassa dementiaa sairastavat saavat tulevaisuudessa itse päättää, kuolevatko he vai jäävät henkiin.

Kotimaan uutiset

Savon Sanomissa haastateltu Kivelä sanoo pelkäävänsä, että Suomesta tulee yhteiskunta, joka ei selviä ilman armomurhia.

Kivelä perustaa synkän arvionsa siihen vuosia jatkuneeseen kehitykseen - tai vanhustenhoidon kehittymättömyyteen. Erityisen suuri ongelma on se, että hoitohenkilökunnan tiedot vanhusten hoitamisesta ovat hyvin puutteelliset.

Kivelän mukaan vanhempien lääkärien koulutukseen ei ole sisältynyt geriatrista opetusta perusopintokaudella lainkaan ja joissain oppilaitoksissa hoitajille ei opeteta vanhustenhoitotyötä omana oppiaineenaan. Lisäksi täydennyskoulutus on hyvin puutteellista.

Professori Kivelä laskee, että vanhustenhoidon koulutuksen puutteiden takia liki 100 000 alan hoitajaa tarvitsee täydennyskoulutusta.

- Uskomatonta, että koulutus voi olla näin jälkijättöistä, kun katsoo väestön ikärakennetta ja vanhusten määrää, Kivelä hämmästelee.

Esimerkkinä huonosta hoidosta Kivelä mainitsee vanhuksille annettavat keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet. Yhdessä tietyn kipulääkkeen kanssa ne saattavat johtaa serotoniinimyrkytykseen ja kuolemaan.

Kivelän mukana kukaan ei tiedä myrkytykseen kuolleiden määrää, koska tapauksia ei tunnisteta.

- Sanon varalta, että kymmeniä, en sano, että satoja serotoniinioireyhtymään kuolleita, professori Sirkka-Liisa Kivelä päättää Savon Sanomissa.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi