Sikainfluenssa levinnyt ihmisestä toiseen myös Yhdysvalloissa

Vaarallisen sikainfluenssan on havaittu tarttuneen ihmisestä toiseen ensi kertaa myös Meksikon ulkopuolella. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan osa sikainfluenssaan sairastuneista newyorkilaisista opiskelijoista on saanut taudin Meksikossa käyneiltä tovereiltaan.

Ulkomaat

Tähän asti sikainfluenssan on tiedetty levinneen ihmisestä toiseen vain Meksikossa. New Yorkin tapauksia lukuun ottamatta kaikki Meksikon ulkopuolelta löydetyt sikainfluenssapotilaat ovat itse käyneet tartunta-alueilla.

New Yorkissa on Yhdysvaltain mukaan varmistunut 45 tartuntaa. Ensimmäiset löydettiin opiskelijaryhmästä, joka oli vieraillut Meksikossa.

WHO:n apulaispääsihteerin Keiji Fukudan mukaan viruksen leviäminen pandemiaksi ei ole kuitenkaan vielä väistämätöntä, vaikka viruksen tarttuminen ihmisestä toiseen nopeuttaa leviämistä.

Lähteet: AP, Reuters