Kanta-Hämeen maatiloille hyvin tukea

Kantahämäläinen maatila saa keskimäärin suuremmat tuet kuin muualla Suomessa.

maatilat
Lehmiä navetassa
Pohjoisen maataloustuesta sopu.YLE / Häme

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2007 Kanta-Hämeessä tukea kertyi noin 29 500 euroa maatilaa kohti. Muualla maassa tuki oli viisi prosenttia pienempi.

Kanta-Hämeessä suurimmat rahat saivat hausjärveläiset maatilat, joiden keskituki oli runsaat 37 000 euroa. Lopen tilat saivat vähiten, noin puolet hausjärveläisten summista.

Toisaalta Kanta-Hämeen maatilojen velat kasvavat. Tilastokeskuksen vuoden 2007 tilaston mukaan maatilojen velkataakka on noussut viidesosan neljässä vuodessa.

Velkaa oli kolme prosenttia enemmän kuin maassa keskimäärin. Korkoja Kanta-Hämeen maatilat maksoivat kymmenyksen muuta maata enemmän.

Velkaantuneimmat maatilat olivat Ypäjällä, Jokioisilla ja Hattulassa.

Lähteet: YLE Häme