Lukashenkolta varovaisia lupauksia uudistuksista

Valko-Venäjän presidentti Alexander Lukashenko harkitsee lisää poliittisia uudistuksia. Uutistoimisto Reutersin haastattelussa Lukashenko vihjaa muunmuassa opposition aseman helpottamiseen, kunhan myönnytykset eivät johda epävakaisiin oloihin.

Ulkomaat
Aljaksandr Lukashenka
Aljaksandr LukashenkaReuters-TV

Lukashenko sanoo olevansa valmis Euroopan Unionin vaatimiin uudistuksiin taatakseen hyvät suhteet sekä länteen että itään. EU on hyllyttänyt Valko-Venäjän johtajille määrätyt matkustusrajoitukset ja palauttanut poliittisen keskusteluyhteyden Minskin kanssa.

EU:n myönnytykset olivat vastaus Lukashenkolle, joka vapautti viime vuonna länsimaiden poliittisina vankeina pitämiä henkilöitä ja salli opposition lehtien julkaisemisen. EU vaatii kuitenkin Lukashenkoa korjaamaan vaalilait ja kumoamaan lain, jonka perusteella rekisteröimättömiin järjestöihin kuuluvat voidaan pidättää ja panna vankilaan.

Vuodesta 1994 lähtien Valko-Venäjä johdossa ollut Lukashenko lupaa katsoa vaatimuksia avoimesti ja suostua niihin, jos niistä ei seuraa taloudellisia vaikeuksia. Kovista otteistaan tunnettu presidentti ei aio kuitenkaan suostua toimiin, jotka voisivat johtaa poliittiseen ja taloudelliseen sekasortoon kuten naapurimaassa Ukrainassa vuoden 2004 "oranssivallankumouksen" jälkeen.

Euroopan viimeiseksi diktaattoriksikin nimitetty Lukashenko luonnehtii Valko-Venäjän oppositiota heikoksi. Hän on kuitenkin valmis ottamaan opposition edustajia jopa hallituksen virkoihin, jos nämä ovat oikealla tavalla päteviä ja haluavat työskennellä koko kansan hyväksi.

Lukashenko puolustaa omaa poliittista järjestelmäänsä ja sanoo kansan pitävän Valko-Venäjän mallista. Vuonna 2006 pidetyissä presidentinvaaleissa Lukashenko sai virallisten tulosten mukaan 83 prosenttia äänistä. Opposition ehdokas Alexander Milinkevitsh kuusi prosenttia. Läntisten tarkkailijoiden mukaan vaalit eivät olleet demokraattiset.

Lähteet: Reuters