Suuressa kuittikauppajutussa tuomiot 85:lle

Suuressa kuittikauppajutussa on maanantaina annettu tuomiot. Helsingin käräjäoikeudessa käsitellyssä jutussa oli lähes sata syytettyä, joista 85 tuomittiin. Juttu oli laajin Suomessa käsitelty rikosasia.

Kotimaa
Esitutkintamateriaalia.
Esitutkintamateriaalia.YLE

Syyttäjä vaati pääkaupunkiseudulla laajaa kuittikauppaa pyörittäneille syytetyille tuomioita muun muassa törkeistä veropetoksista, törkeistä kirjanpitorikoksista, rekisterimerkintärikoksista ja rahanpesusta.

Käräjäoikeus tuomitsi 44 ihmistä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Pisin tuomio oli viisi vuotta vankeutta.

Viiden henkilön osalta toiminnan katsottiin olleen järjestäytynyttä rikollisuutta, koska määräävä tekijä toiminnassa on ollut taloudellisen edun tavoittelu, kyseessä oli vakavat rikokset eli mm. törkeät veropetokset, ryhmän jäsenillä oli omat tehtävänsä rikosten toteuttamiseksi ja toimijoiden välillä vallitsi käskyvaltasuhteet.

40 ihmistä määrättiin sakkorangaistukseen. Yhden tuomitun osalta aiempi rangaistus katsottiin riittäväksi.

Vastaajat tuomittiin korvaamaan verottajalle yli 5,5 miljoonaa euroa, muun muassa maksamattomista ennakonpidätyksistä ja lähdeveroista.

Tuomittujen katsottiin pyörittäneen rakennusyrityksissä laajaa väärennettyjen kuittien kauppaa ja välittäneen pääkaupunkiseudun rakennustyömaille pimeää työvoimaa.

Poliisikuulusteluissa epäiltyjä oli yli 200. Syytteet sai lähes sata ihmistä. Mukana oli myös useita moottoripyöräjengiläisiä. Rikollinen toiminta ehti jatkua vuosia kymmenissä uudis- ja jälleenrakennuskohteissa 2000-luvun alkupuolelta alkaen.

Lähteet: YLE Uutiset