1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. maratonjuoksu

Maraton yhä useamman tavoitteena

Juokseminen on yksinkertainen ja halpa tapa kohottaa kuntoa. Juoksukoulut täyttyvät oppilaista, sillä kunnon kohottajille riittää nykyisin vain maraton.

maratonjuoksu
YLE / Jani Aarnio

Kymenlaakson liikunnan juoksukoululaiset ampaisevat radalle. Juoksukoulun vetäjä Kirsi Vanhalakka antaa viimeiset ohjeet .

-Ensin varttitunti verryttelyä ja sitten intervalliharjoitusta niin, että 800 metriä täysillä ja sitten rauhallisemmin niin, että syke tasaantuu. Jokainen muistaa mennä omaan tahtiin! Vanhalakka ohjastaa.

Maratonin selvittää jopa keskinkertaisella kunnolla

Kymenlaakson liikunta on pitänyt juoksukouluja tai maratonkouluja neljä vuotta. Koulujen suosio kasvaa, oppilaita on 30 -50. Radalla juokseva kurssi aloitti harjoitukset tammikuussa. Osa juoksee kohottaakseen kuntoaan, osa aikoo maratoniin.

Miia Sillanpää aikoo kiristää maratonaikansa alle neljän tunnin. Tavoite on Helsingin maraton elokuussa.

-Lenkkejä ainakin viisi kertaa viikossa ja lisäksi voimaharjoituksia, hän kertoo harjoittelustaan. Juoksukoulu antaa säännöllisyyttä harjoitteluun.

-Moni tulee nostamaan kuntoa, mutta innostuukin lähtemään maratoniin tai puolimaratoniin, sanoo Kirsi Vanhalakka.

Juokseminen sopii melkein jokaiselle. Se on halpa ja yksinkertainen tapa nostaa kuntoa.

-Ainoastaan ylipainoisille en sitä suosittele, nivelet joutuvat koville, toteaa Vanhalakka. -Heidän kannattaa aloittaa jollakin muulla lajilla.

Sellaistakin kuulemma tapahtuu, että juoksukouluun tullut melko keskikuntoinen ihminen selvittää maratonin jo seuraavana kesänä.

-Maratonin selvittää jo aika keskinkertaisella kunnolla, lohduttaa Kirsi Vanhalakka. -Tärkeintä on säätää vauhti itselleen oikeaksi.

Juoksu on voitto itsestä

Sirpa Laari tuli jouksukouluun ihan kohottamaan kuntoaan. Tunnin intervalliharjoitus ei tee tiukkaa. Viimeksi hän juoksi pikkutyttönä.

-Vaikea uskoa entisestä sohvaperunasta, joka vihasi juoksemista, Laari toteaa. - Ihan hauska harrastus, vaikken varmaan maratoniin tänä vuonna lähdekään.

Jarkko Laine tähtää maratoniiin. Taustalla on suunnistusharrastus. Hän ei osaa selittää, mikä saa vetämään itsensä piippuun. Pelkkä lenkkeily ei riitä.

-Kai sitä on vähän piinattava itseään ennen kuin tuntuu miltään. Sitä paitsi helmikuussa aloitin valkoiset viikot ja lupasin, että seuraavan kaljan otan vasta maratonin jälkeen, sanoo Laine. Se on elokuussa.

Lähteet: YLE Kymenlaakso / Anna-Leena Ilmarinen

Lue seuraavaksi