1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. myyrät

Myyrät jyrsivät miljoonatuhot Pirkanmaalla

Myyrät ovat aiheuttaneet miljoonien tuhot Pirkanmaan metsissä. Tuhoja on vähintään kahdella tuhannella hehtaarilla. Etelä-Pirkanmaalla tilanne on pahin vuosiin.

Myyräkannat ovat olleet Pohjois-Suomessa viime vuodesta lähtien erittäin vahvat. Kuva: Seppo Nykänen

Noin kolmasosa viime ja toissa vuonna istutetuista taimikoista on tarkistettu Etelä-Pirkanmaalla. Osa taimikoista on tuhoutunut kokonaan.

Maakunnan pohjoisosissa myyrätuhoja on vähemmän.

Metsänomistajien toivotaan tarkastavan taimikkonsa, jotta vahinkojen laajuus saadaan selville. Myyrätuhojen korjaamisen arvioidaan kestävän ainakin pari vuotta.

Suurinta vahinkoa ovat tehneet peltomyymä ja metsämyyrä.