Suomen tiedepalkinto aivotutkija Riitta Harille

Vuoden 2009 Suomen tiedepalkinto on myönnetty professori Riitta Harille. Professori Hari on johtanut Teknillisen korkeakoulun Kylmälaboratorion aivotutkimusyksikköä vuodesta 1982 lähtien.

tiede
Suomen akatemian pääjohtaja Markku Mattila ja opetusministeri Henna Virkkunen ojensivat palkinnon professori Riitta Harille.
Suomen akatemian pääjohtaja Markku Mattila ja opetusministeri Henna Virkkunen ojensivat palkinnon professori Riitta Harille.YLE

Suomen Akatemian mukaan professori Hari ryhmineen on kehittänyt aivojen ei-invasiivisia kuvantamis-menetelmiä, joilla voidaan todentaa millisekuntien tarkkuudella aivoissa tapahtuvia muutoksia esimerkiksi liikkeiden, sosiaalisen kanssakäymisen tai puheen aikana. Magnetoenkefalografiaa (MEG) voidaan hyödyntää neurotieteellisen perustutkimuksen lisäksi kliinisissä neurologian ja neurokirurgian sovelluksissa, esimerkiksi kasvainten havaitsemisessa, psykiatriassa ja audiologiassa. Aivotutkimusyksikkö on koonnut ainutlaatuisen taitotiedon kokeellisen ja teoreettisen neuromagnetismin alalta.

Reaaliaikaiseen seurantaan

Kaksikymmentä vuotta sitten kyettiin tunnistamaan aivojen aktiivisia alueita esimerkiksi fMRI:n eli funktionaalisen magneettiresonanssikuvantamisen avulla. Menetelmän puutteena oli sen heikko aikaresoluutio, eli ihmisen aivotoimintaa ei pystytty reaaliaikaisesti seuraamaan. Harin ja hänen ryhmänsä kehittämän MEG-laitteiston avulla pystytään aivojen heikkoja magneettikenttiä havainnoimaan siten, että mittauksen aikasarja saadaan aukottomaksi. Tulevaisuudessa Hari aikoo tehdä tutkimusta ihmisten välisen vuorovaikutuksen aikaansaamista muutoksista aivokuoren toimintaan.

Kansainvälistä tunnustusta

Kylmälaboratorio on ollut Suomen Akatemian huippuyksikkö vuodesta 1995 lähtien. Riitta Hari johtaa nykyisin Systeemisen neurotieteen ja aivokuvantamisen huippuyksikköä aivotutkimuksen ja matalien lämpötilojen fysiikan tutkimusryhmien eriydyttyä omiksi huippuyksiköikseen vuonna 2006. Ryhmä on tunnustettu myös kansainvälisesti: Vuonna 1994 yksikkö valittiin EU:n Neuro-BIRCH Large-Scale Facility:ksi eli suureksi tutkimusinfrastruktuuriksi. Tämä kilpailtu kunnianosoitus uusittiin kahdesti.

Suomen tiedepalkinto jaetaan joka toinen vuosi tunnustuksena korkeatasoisesta ja kansainvälisesti erityisen merkittävästä tieteellisestä tutkimuksesta. Palkinto jaettiin nyt seitsemännen kerran.

Lähteet: YLE Uutiset