1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Britannia satsaa miljoonia Stonehengen turismiin

Britannian suosituimpien matkailukohteiden joukkoon lukeutuva Stonehenge saa kasvojenkohotuksen. Britannian hallitus on julkistanut suunnitelman uuden turistien vastaanottokeskuksen rakentamiseksi ja alueen tiestön parantamiseksi.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan lähes 30 miljoonan euron suuruinen hanke rahoitetaan julkisella ja yksityisellä pääomalla. Uusi matkailukeskus nousee Airman`s Corneriin parin kilometrin päähän maailman perintökohteen nykyisestä vastaanottokeskuksesta.

Salisbury Plain-tasangolla sijaitsevassa Stonehengessä käy vuosittain 750 000 turistia. Alueen vetonaula on vuosien 3000 ja 1600 välillä ennen ajanlaskumme alkua suurista pystykivistä rakennettu kehä.

Viime vuosina kivikehästä on tullut ns. uuspakanoiden pyhiinvaelluskohde. Tuhannet ihmiset kokoontuvat juhlimaan monumentille kesä- ja talvipäivän seisausten sekä kevät- ja syyspäiväntasausten aikoina.

Vuonna 1985 mellakka poliisin juhlijoiden välillä johti alueen sulkemiseen 15 vuodeksi. Stonehenge avattiin kuitenkin uudelleen turismille vuonna 2000.