Vankila on monelle afganistanilaisnaiselle ainoa turvapaikka

Suomen pitäisi nyt tehdä täysin päinvastoin kuin pötkiä pakoon Afganistanin vankiloista, kirjoittaa YLE Uutisten ulkomaantoimittaja Päivi Koskinen.

Ulkomaat

Tapasin pari vuotta sitten Maimananan naisvankilassa Pohjois-Afganistanissa Shah-Parin. Riutuneen oloinen nainen sopersi, kuinka mies oli ottanut uuden vaimon ja suku hylännyt. Hän oli jäänyt heitteille lapsensa kanssa. Epäselväksi jäi, kuka lapsen isä oli.

Tällaisille naisille Afganistan on vielä tavanomaista paljon vaarallisempi paikka. Ainoa turvapaikka voi löytyä vankilasta.

Räikeimmissä tapauksissa afganistanilaiset naisvangit ovat vieraan miehen raiskauksen uhreja, jotka on karkotettu kodeistaan perheen häpäisyn takia. Vankeuteen päädytään myös hyvin epämääräisten syytösten vuoksi, vaikkapa riitaisan avioliittokaupustelun päätteeksi. Naisia voidaan lavastaa helposti myös syyllisiksi esimerkiksi varkauksiin ja murhiin. Monesti lukutaidottomalle naisvangille voi olla hämärän peitossa, miksi he ovat ylipäätään vankilaan joutuneet.

Tällaisissa olosuhteissa suomalaisten rakentaman Sheberghanin vankilan bordellibisnes – eli kaikkein heikoimmassa asemassa olevien naisten hyväksikäyttö - ei ole mikään yllätys. Suomen ulkoministeriö kuitenkin kavahti maailman vanhinta ammattia ja päätti lopettaa vankiloille annettavan tuen.

Nyt pitäisi toimia täysin päinvastoin kuin pötkiä pakoon.

On hyvin sinisilmäistä olettaa, että afganistanilaiset itse pystyisivät huolehtimaan vankiloistaan asianmukaisesti, jos maan hallitus ei pysty pitämään järjestystä yllä edes pääkaupungissa Kabulissa. Maan johdolla varsinkaan ei näytä olevan kiinnostusta syrjityimpien naisten tukemiseen. Olihan itse presidentti Hamid Karzai vielä alkuvuodesta tukemassa uutta perhelainsäädäntöä, joka olisi sallinut aviomiehelle vaimonsa raiskauksen.

Naisvankiloiden tukeminen jää toden totta ulkovaltojen kontolle. Kehitysapuprojekteilla ei voida silti vain pystyttää upouusia rakennuksia, jotka sitten jätetään oman onnensa nojaan. Monet Afganistanissa taistelevat maat ovat jo tunnustaneet, että kehitysyhteistyö ja rauhanturvaaminen toimivat keinotekoisesti erillään toisistaan, minkä takia rauhanrakentaminen on epäonnistunut.

Asialle olisi siis Suomenkin jotain tehtävä. Hyvä keino voisi olla valvonnan lisääminen kehitysapukohteissa rauhanturvaajien avulla. Selitykseksi ei kelpaa Stubbin ja ulkoministeriön virkamiesten perustelu, että valvonta on vaikeaa.

Totta kai se on vaikeaa.

Ilman riittävää seurantaa kehitysapu on yhtä tyhjän kanssa. Muuten katoavat Suomen roposet Afganistaniin kuin Taliban-johtajat Hindukushin vuoristoon.

Lähteet: Päivi Koskinen / YLE Uutiset