1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. F1 Powerboat Racing

Kalenterimuutos tuo F1-veneet seuraavaksi Lahteen

F1-veneiden MM-sarjan kalenterimuutos tuo sarjan seuraavaksi Suomeen. Kun Pietarin osakilpailu siirtyi kesäkuun alusta elokuulle, ajetaan yli 400-hevosvoimaisilla katamaraaniveneillä seuraavaksi Lahdessa 12.-13. kesäkuuta.

F1 Powerboat Racing
Sami Seliö kilpaiee seuraavaksi Lahdessa.YLE

Lahden kilpailun aikatauluun kalenterimuutos ei vaikuttanut.

Maailmanmestari (2007) Sami Seliölle tämä sopii mainiosti, ja kuninkuusluokan ainoa suomalainen odottaa jo innolla paluuta Vesijärven aalloille.

- Kotikisa on aina kotikisa. Kyllä siinä on erilaista tunnelmaa ja vähän jännitystäkin. Kisajärjestelyt olivat viime vuonna viimeisen päälle, ja kyllä sen kotiyleisön kannustuksen ja fiiliksen aistii. Hieno juttu, että Suomessa ajetaan ja se odottaa heti kesän kynnyksellä. Siitä tunnelmasta saa lisäenergiaa koko kauteen, Seliö sanoo.

F1-veneiden MM-sarja käynnistyi huhtikuussa Portugalissa. Seliön kausi alkoi keskeytyksellä. Kalenterimuutos passaa Seliölle siinäkin mielessä, että nyt tiimi sai lisäaikaa kaluston testaamiseen.

- Olen miettinyt, että uran seuraava merkkipaalu on nimenomaan kotikisan voitto. Maailmanmestaruus on jo saavutettu, samoin veneiden Monacon, eli Kiinan Shenzhenin voitto. Se kotikisan ykkössija on vielä saavuttamatta, ja nyt Lahdessa ajetaan sillä mielellä, että Maamme-laulu soi, Seliö hymyilee.

Lähteet: YLE Urheilu

Lue seuraavaksi