Maastopaloja Äänekoskella ja Jämsässä

Keski-Suomessa roihusi perjantaina kaksi maastopaloa. Kumpikaan palo ei aiheuttanut välitöntä vaaraa ihmisille tai asuinrakennuksille.

tulipalot
Metsää taivaanrantaan saakka.
YLE / Petri Aaltonen

Risujen ja roskien polttaminen aiheutti maastopalon perjantaina iltapäivällä Jämsässä. Haja-asutusalueella Partalantiellä syttynyt palo ei aiheuttanut välitöntä vaaraa ihmisille tai rakennuksille, sillä palolaitos sai palon nopeasti hallintaan.

Tuli karkasi roskien polton yhteydessä kovan tuulen takia ja lähti etenemään peltoaukealle. Palopaikka sijaitsee omakotitalon, vanhan autiotalon ja rautatieraiteen läheisyydessä.

Ilmoitus palosta tuli roskia polttaneelta henkilöltä, joka oli ensin yrittänyt itse sammuttaa paloa. Paloalue oli noin kaksi hehtaaria.

Maastopalo syttyi raivaustöistä

Äänekoskella, Lakomäentien varrella syttyi eilen perjantai-illalla pieni maastopalo noin kello 21 aikaan.

Palo tienvarsivesakon raivaustöiden yhteydessä. Koneessa liikkuneet metalliset ketjut osuivat kiviin ja saivat aikaan kipinän, josta maastopalo sai alkunsa.

Palon havaitsivat tiellä liikkuneet ulkopuoliset henkilöt. Paloalue oli kuivahkoa kangasmaastoa ja alue oli kooltaan 250 neliötä. Lähellä ei ollut asutusta, eikä tulipalo aiheuttanut vaaraa ihmishengille.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen Äänekosken yksikön palomestari Markku Kinnusen mukaan tämä aika vuodesta on riskialtista maastopaloille, vaikka ei metsäpalovaroitusta ole vielä annettukaan. Tulipalot leviävät nopeasti erityisesti kovan tuulen aikaan.