1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Woody Allen voitti oikeusjutun imagostaan

Elokuvaohjaaja Woody Allen on voittanut kiistan vaateyritys American Apparelia vastaan. Yhdysvaltain suurimpiin kuuluva vaatevalmistaja oli käyttänyt Allenin kuvaa mainoksessaan ilman lupaa. Ilkeäksi yltynyt juttu sovittiin viidestä miljoonasta dollarista juuri ennen kuin oikeuskäsittelyn oli määrä alkaa.

viihde
Woody Allen
Peter Foley / EPA

Annie Hall -elokuvasta irrotettu kuva vuodelta 1977 ilmestyi mainostauluihin New Yorkissa ja Los Angelesissa kaksi vuotta sitten. Kuvassa Allen esiintyy hasidijuutalaisena paksussa parrassa ja mustassa hatussa vieressään jiddishinkieliset sanat "korkea rabbi".

Yhtiön mukaan mainosten tarkoitus oli herättää yhteiskunnallista keskustelua eikä myydä vaatteita.

- Kunnioitan herra Allenia ja olen aina sanonut sen, yhtiön perustaja Dov Charney puolustautui.

Woody Allenin mukaan sananvapauteen vetoaminen oli "potaskaa" ja viiden miljoonan pitäisi riittää siihen, ettei yksikään yhtiö yritä enää vahingoittaa hänen mainettaan. 73-vuotias ohjaaja tunnetusti välttelee esiintymistä kaupallisissa yhteyksissä.

- En koskisi American Apparelin mainoksiin pitkällä tikullakaan. Ne ovat mauttomia ja lapsellisia, Allen totesi viime vuoden lopussa.

American Apparel tunnetaan provokatiivisista kampanjoistaan, joissa on esiintynyt muun muassa vähäpukeisia nuoria. Charney on myös joutunut itse vastaamaan seksuaalista häirintää koskeviin syytteisiin.

Oikeusjutusta uhkasi tulla likainen. American Apparelin lakimiehet aikoivat kaivaa esiin Allenin värikästä henkilöhistoriaa - kuten avioliittoa adoptiotyttären kanssa - osoittaakseen, ettei elokuvaohjaajan kunnia ollut vaaditun 10 miljoonan dollarin arvoinen.

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi