Demarit vastustavat - vaalilaki voi kaatua

Sosiaalidemokraatit eivät hyväksy hallituksen esitystä uudesta vaalilaista. Vuosikausia rakennettu lakiesitys saattaakin kaatua opposition vastustukseen, koska vaalilaki pitää hyväksyä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Käytännössä lain taakse vaaditaan vähintään kahden kolmasosan enemmistö eduskunnassa viimeistään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

talous
leimattuja ääniä
YLE

Demarien mielestä varsinkin ajatus koko maasta yhtenä vaalialueena on ongelmallinen. Uuden vaalilain mukaan äänet laskettaisiin ensin koko maassa ja jyvitettäisiin vasta sen jälkeen vaalipiireihin. Vaalitulosta tasattaisiin vielä monimutkaisella tasauspaikkajärjestelmällä. SDP:n puheenjohtaja ottaa esimerkiksi itsensä.

- Se saattaa johtaa siihen, että vaikkapa Kokkolassa Jutta Urpilaiselle annettu ääni valuukin jollekin espoolaiselle ehdokkaalle. Järjestelmä muuttuu entistä monimutkaisemmaksi ja ihmisten on vaikeaa ymmärtää sitä, Urpilainen sanoo.

Urpilaisen mukaan demarit olisivat mielellään neuvotelleet hallituksen kanssa uudesta vaalilaista jo etukäteen, ennen kuin laki tulee eduskuntaan.

-Olisimme toivoneet että myös oppositio olisi otettu vakavasti neuvotteluihin mukaan, koska laki menee kuitenkin seuraavaan eduskuntaan, SDP:n puheenjohtaja sanoo.

Enää ei neuvotella

Pääministeri Matti Vanhasen (Kesk.) mukaan laista ei enää neuvotella opposition kanssa. Vanhanen muistuttaa, että demarit olivat mukana vaaliuudistusta valmistelleessa työryhmässä ja jättivät silloin eriävän mielipiteensä.

- Työryhmätyön jälkeen tämä tuli hallituksen vastuulle ja hallitus tulee vaalilakiuudistuksen antamaan, pääministeri perustelee.

Periaatteessa vaalilakia voidaan vielä muuttaa eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Kovin helppoa se ei kuitenkaan ole, koska hallituksen sisälläkin yhteisymmärryksen löytyminen oli äärimmäisen vaikeaa. Kaikkein monimutkaisin tilanne syntyisi, jos demarit nousisivat seuraavien eduskuntavaalien jälkeen hallitukseen.

Lähteet: YLE Uutiset