1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rotavirus

Rotavirusrokotteen vaikutukset puhuttavat Tampereella

Pienten lasten rotavirusrokotteen vaikutuksia tarkastellaan Tampereella järjestettävässä asiantuntijakokouksessa. Tampereen yliopiston rokotetukimuskeskuksen järjestämään tilaisuuteen osallistuu noin 250 rotavirusrokotteiden asiantuntijaa muun muassa Euroopasta ja Yhdysvalloista. Suomessa pienten lasten rotavirusrokotus on tarkoitus ottaa yleiseen rokotusohjelmaan syksyllä.

Kuva: YLE

Rotavirus on Suomessa yleisin lasten ripulitaudin aiheuttaja. Virus leviää epidemioina erityisesti talvisin ja keväisin. Rotavirusripuliin sairastuvat lapset ovat yleensä alle 2-vuotiaita.

Vuosittain noin 1500 - 2000 lasta tarvitsee sairaalahoitoa rotaviruksen aiheuttaman kuivumisen takia.

Ripuli uhkaa lasten henkeä erityisesti kehitysmaissa, missä aliravitsemus ja riittämättömät terveydenhoitopalvelut pahentavat taudin seurauksia.

Joka vuosi rotavirusripuliin kuolee arviolta 1500-2000 lasta.