Porkkanamafia iskee Tavastialle

Porkkanamafian seuraava kohde Helsingissä on Tavastia Klubi. Tiistaina 9. kesäkuuta järjestettävän illan esiintyjiksi on kiinnitetty Asa, Regina, Reino Nordin Ystävineen ja Boom Shakalaka DJt, jotka esiintyvät hyvän tarkoituksen vuoksi ilman palkkiota.

viihde

Tavastia voitti Porkkanamafian omakseen lupaamalla koko illan tuoton lyhentämättömänä ekotehokkuutensa tehostamiseen.

- On kunnia olla mukana tällaisessa toiminnassa ja viedä eteenpäin asioita, joista kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita, Juhani Merimaa toteaa.

Reginan laulajan Iisa Pykäri on innoissaan kantamassa kortta kekoon.

- On hienoa, että tehdään yhdessä, eikä vain puhuta. Porkkanamafia on niin positiivista aktivismia, sekä paikan että meidän kannalta win-win -tilanne.

Porkkanamafian energia-asiantuntijan Ilkka Hannulan mukaan Tavastialla kiinnitetään huomiota erityisesti valaistukseen. Klubin lämmitys- ja kylmälaitteet ovat pääosin uusia ja energiatehokkaita. Keskeisen sijaintinsa vuoksi harva tulee Tavastialle omalla autollaan. Vähähiilisen valaistuksen keikkapaikalle kehittää Mikki Kunttu.

Juhlimisen ohessa Porkkanamafia lanseeraa tapahtumassa ensimmäisen kansallisen tempauksensa, Suomi-Ruotsi -tuulivoimamaaottelun. Porkkanamafia aloitti toimintansa Suomessa syksyllä 2008.

Lähteet: YLE Uutiset