Somalian merirosvo oikeuteen Yhdysvalloissa

New Yorkin tuomioistuimessa luetaan torstaina syytteet merirosvona pidätettyä Abdiwali Abdiqadir Musea vastaan. 15-vuotias Muse jäi kiinni viime kuussa Somalian merialueella.

Musea vastaan on nostettu kymmenen erilaista syytettä merirosvoudesta, aseellisesta ryöstöstä ja kidnappauksesta. Niistä voi enimmillään saada elinkautisen tuomion.

Muse hyökkäsi kolmen muun meririsvon kanssa Yhdysvaltain lipun alla purjehtineeseen Maersk Alabama -alukseen Adenin lahdella noin 450 kilometrin päässä Somalian rannikolta. Alus kuljetti humanitäärisiä avustustarvikkeita.

Merirosvot ottivat aluksen kapteenin panttivangikseen. Kolme amerikkalaista sota-alusta ja yksi helikopteri piiritti sen jälkeen Maerskia useita päiviä.

Draama päättyi, kun amerikkalaiset tarkka-ampujat avasivat tulen ja vapauttivat kapteenin. Muse jäi tulitukseen vastanneista merirosvoista ainoana henkiin.

Syytteen mukaan Muse on esiintynyt "merirosvopäällikkönä."

Puolustusasianajajat vetoavat Musen alaikäisyyteen. He keräävät aineistoa siitä, että Muse on itse joutunut Somaliassa kidnapatuksi ja hänet on pakotettu rikolliseksi.

Tuomarin kuulemisessa Musen kerrotaan itkeneen. Hän on vanhin perheensä 12 lapsesta.