Hoitovälineiden jakelu keskitetään Tampereella

Tampere keskittää maksuttomien hoitotarvikkeiden jakelun Keskustorin varteen. Juhannuksen jälkeen entisessä Ikäpisteen tilassa avattava jakelupaikka palvelee noin 10 000 tamperelaista pitkäaikaissairasta.

diabetes
Insuliiniruisku on tuttu väline diabetesta sairastaville.
Yle

Tällä hetkellä hoitotarvikkeet ovat hajallaan lähes 70 toimipisteessä, muun muassa neuvoloissa, diabetesvastaanotolla ja kotihoidossa, kertoo Aikuisneuvonnan koordinaattori Anneli Salminen.

- Diabeteshan on kaikkein suurin asiakasryhmä meillä eli nämä diabeetikon pistosvälineet ja verensokerin seurantaliuskat. Avanneleikatut potilaat tarvitsevat avannetarvikkeita. Meillä on esimerkiksi katetreja, jossain määrin myös haavanhoitotarvikkeita ja inkontinenssiin liittyen vaippoja.

Osalla potilaista tarvikkeiden hakumatkat pitenevät, mutta etuakin uudistus tuo tullessaan.

- Keskittämisellä me saamme aukioloajat jokapäiväisiksi. Tämä on koko ajan auki tämä toimipiste. Sitten meillä on tarkoitus laajentaa aukioloaikoja myöskin illansuuhun ja mahdollisesti jossakin vaiheessa varhaiseen aamuun.

Jakelun keskittäminen lähti liikkelle Hellä Asumaniemen vuonna 2006 tekemästä valtuustoaloitteesta. Asiaa tutkinut työryhmä piti hanketta kannattavana ja pisteen avaamista on suunniteltu pari vuotta.

Lähteet: YLE Tampere