1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Heath Ledgerin viimeinen elokuva esitettiin Cannesissa

Runsas vuosi sitten kuolleen näyttelijä Heath Ledgerin viimeiseksi jääneen elokuvan ensi-ilta on esitetty Cannesin kansainvälisillä filmijuhlilla. Australialainen Ledger ehti näytellä The Imaginarium of Doctor Parnassus -elokuvasta vain puolet.

Heath Ledgerin roolihahmo kokee elokuvan aikana muodonmuutoksia, jolloin häntä esittävät Johnny Depp, Jude Law ja Colin Farrell. Kuva: Metropolitan Filmexport

Terry Gilliamin ohjaaman fantasiaelokuvan käsikirjoitus meni uusiksi tähtinäyttelijän kuoltua. Ledgerin pääroolin esittivät loppuun Johnny Depp, Jude Law ja Colin Farrell.

Cannesissa kilpasarjojen ulkopuolella esitetty The Imaginarium of Doctor Parnassus -filmi oli ohjaaja Gilliamin mukaan hilkulla jäädä kesken Ledgerin kuoltua. Gilliam kuitenkin kiitteli ensi-illassa läheisiään, jotka patistivat häntä jatkamaan työn loppuun.

Ledger kuoli tammikuussa 2008 tapaturmaisesti lääkkeiden yliannostukseen 28 vuoden iässä.