1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kirsikkapuut

Rusokirsikkapuiden kukinta parhaimmillaan

Rusokirsikkapuiden kukinta on parhaimmillaan. Kotkan Tammikadulla, Sapokan vesipuiston tuntumassa pääsee ihastelemaan kirsikkapuiden kukoistusta.

Tältä parhaimmillaan näyttää Kymenlaakson Radion toinen nimikkokasvi; rusokirsikka Kuva: YLE / Jani Aarnio

Rusokirsikat ja pilvikirsikat kukkivat toukokuussa, ja kevät on ollut ns. suotuisa kirsikan kukinnalle, toteaa Kotkan kaupungin toimistopuutarhuri Anne Vilkki-Lanu.

Kotkassa kirsikkapuita on istutettu mm. Mussalontielle, Satamakadulle, Toivo Pekkasen puistoon ja Karhulaan. Karhuvuoreen on istutettu koululaisten kanssa noin 150 kirsikkapuuta vuonna 2008.