Lähes sata ihmiskalloa löytyi lammesta Intiassa

Satakunta ihmisen kalloa ja muita jäänteitä on löydetty kuivuneesta lammesta Aligarhin kaupungissa Pohjois-Intiassa. Poliisin arvellaan upottaneen tunnistamattomaksi jääneitä ruumiita lampeen vuosikymmen sitten.

Ulkomaat

Kuivuneessa lammessa leikkineet lapset löysivät ihmisen kalloja, ja paikalle hälytetyt viranomaiset kaivoivat esiin yhteensä 98 kalloa ja muita ihmisluita.

Paikallishallintoa edustavan Shailendra Singhin mukaan lampeen on todennäköisesti upotettu auto-onnettomuuksissa ja muissa tapaturmissa kuolleiden ihmisten ruumiita, joita ei ole tunnistettu. Hänen mukaansa poliisi turvautuu joskus ruumiiden hävittämiseen upottamalla säästääkseen polttohautausten kustannuksissa.

Vuodesta 2007 lähtien tunnistamattomien ruumiiden hävitys on jätetty yksityisten krematorioiden tehtäväksi.

Ihmisoikeusjärjestöt syyttävät Uttar Pradeshin alueen poliisia vainajien epäkunnioittavasta kohtelusta.

Lähteet: AP