Christianian hippikaupunki menetti erityisasemansa

Tanskalainen oikeusistuin on päättänyt, ettei Kööpenhaminan hippikaupunginosan Christianian erityisasemalle ole laillista pohjaa. Oikeus katsoo, ettei valtio rikkonut sopimuksia irtisanoessaan vapaakaupunkilaisten maankäyttöoikeuden viisi vuotta sitten, kertovat Tanskan tiedotusvälineet. Christianian kohtalosta päättää lopullisesti Tanskan korkein oikeus.

kulttuuri
Isoa tekoruusua kantava nainen mielenosoittajajoukon edessä.
Christianian asukkaat marssivat vapaakaupunkinsa puolesta Tanskan hallituksen politiikkaa vastaan vuonna 2003.EPA/Keld Navntoft

Christianian asukkaiden mielestä alueen itsehallintaoikeus lyötiin lukkoon viimeistään vuonna 1987 oikeusministeriön sisäisen selvityksen perusteella. Selvityksen mukaan oikeus oli irtisanottavissa vain, jos alueella ei noudatettaisi lakeja tai sitä käytettäisiin muuhun kuin asumiseen.

Christiania on 34 hehtaarin laajuinen vanha kasarmialue Kööpenhaminan keskustassa. Joukko hippejä, asunnonvaltaajia ja vasemmistoradikaaleja asettui laivastolta vapautuneisiin rakennuksiin vuonna 1971, ja alueen asema sosiaalisena kokeiluna hyväksyttiin virallisesti kaksi vuotta myöhemmin.

Vapaakaupungista tuli maailmankuulu, mutta siitä käyty jatkuvaa sisäpoliittista kiistaa. Asukkaat nostivat ensimmäisen oikeusjutun jo vuonna 1975, kun kansankäräjät oli päättänyt, että alue purettaisiin. Asukkaiden voitettua Christiania sai jatkaa omintakeista elämäänsä kolmisen vuosikymmentä.

Tanskaan vuonna 2001 valittu porvarihallitus kuitenkin linjasi toisin. Se haluaa lopettaa Christianian avoimen hasiskaupan ja korvata parakit kovan rahan asunnoilla.

Christiania on Tanskan suosituimpia turistikohteita. Alueella käy pari miljoonaa turistia vuodessa. Sitä enemmän vetovoimaa on vain Kööpenhaminan Tivolilla.

Lähteet: YLE Uutiset