Pohjois-Korea jatkoi ydinkokeen jälkeen ohjuskokeilla

Pohjois-Korea ilmoitti maanantaiaamuna tehneensä onnistuneen maanalaisen ydinkokeen maan koillisosassa. Muutamaa tuntia myöhemmin Pohjois-Korean raportoitiin tehneen myös kolme lyhyenmatkan ohjuskoetta.

Ulkomaat
Etelä-Korealaisia aktivisteja mielenosoituksessa.
Etelä-Korealaiset aktivistit osoittivat mieltään Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-iliä vastaan Soulissa maanantaina.Jeon Heon-Kyun / EPA

Maan virallinen uutistoimisto KCNA vahvisti eteläkorealaisten viestinten tiedot, joiden mukaan alueella havaittiin ydinkokeeseen viittaavaa maan tärinää. Kyseessä on Pohjois-Korean toinen ydinkoe. Edellinen, pienempi koe tehtiin kolme vuotta sitten samassa paikassa.

Venäjän armeijan mukaan maanantain ydinkoe oli voimakkuudeltaan 20 kilotonnia - yhtä voimakas tai jopa voimakkaampi kuin Japanin Hiroshimassa ja Nagasakissa toisen maailmansodan aikaan räjäytetyt atomipommit.

Uutistoimisto KCNA:n mukaan ydinkoe on osa valtion hanketta, jolla "vahvistetaan maan ydinasepelotetta itsepuolustukseksi". Pohjois-Korean Moskovan-edustuston mukaan maa on valmis jatkamaan ydinkokeita, jos Yhdysvallat ei muuta vihamielistä suhtautumistaan kommunistivaltioon.

Maanpinta vavahteli yöllä

Eteläkorealainen sääntutkimuslaitos havaitsi aamuyöllä maan vavahtelua, joka viittaa ydinkokeeseen. Myös seismologian laitokset Yhdysvalloissa ja Japanissa vahvistivat maanpinnan vavahtelut kello 3.54 Suomen aikaa.

Etelä-Korean sääntutkimuslaitoksen mukaan "keinotekoinen maanjäristys" tapahtui Kilchun kaupungin lähellä Pohjois-Korean koillisosassa. Samalla alueella Pohjois-Korea teki ydinkokeen lokakuussa 2006.

Etelä-Korean presidentti Lee Myung-bak on kutsunut hallituksen hätäkokoukseen tapauksen vuoksi.

Kolme tuntia ydinkokeen jälkeen eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap uutisoi, että Pohjois-Korea ampui lyhyenmatkan ohjuksen Musudan-rin laukaisuasemalta maan koillisosasta. Ohjuksen kantomatka on 130 kilometriä. Iltapäivällä Yonhap raportoi vielä kahdesta ohjuskokeesta.

Pohjois-Korea uhkaillut ydinkokeella

Pohjois-Korea on uhkaillut uusilla ydinasekokeiluilla, ellei YK:n turvallisuusneuvosto peru maata vastaan asetettuja pakotteita. Huhtikuussa Pohjois-Korea teki ohjuskokeen, jota YK arvosteli tiukasti. Pohjois-Korea sanoi kokeilleensa tietoliikennesatelliitin lähettämistä, mutta länsimaisten arvioiden mukaan ohjuskoe oli puhtaasti sotilaallinen.

Pohjois-Korea ilmoitti huhtikuussa aloittavansa uudelleen ydinpolttoaineen jälleenkäsittelyn ja vetäytyvänsä kokonaan maan ydinohjelman purkamista koskevista neuvotteluista.

Yhdysvallat, Kiina, Japani, Venäjä ja Etelä-Korea ovat neuvotelleet Pohjois-Korean kanssa maan ydinaseohjelman riisumisesta.

Pohjois-Korea ilmoitti maanantaiaamuisen kokeen innostaneen maan armeijaa ja kansalaisia.

Lähteet: Reuters, AP, AFP, DPA, YLE Uutiset