Valio happamana maitojunille

Venäjän aie siirtää konttikuljetuksia maanteiltä rautateille huolestuttaa elintarvikkeiden viejiä. Muun muassa meijeriyhtiö Valio pitää suunnitelmaa tuoretuotteiden kannalta vaikeana. Pahin ongelma on kylmäkonttien puute.

talous

Vaikka Venäjälle matkaavien konttien siirtäminen maanteiltä juniin sekä parantaisi liikenneturvallisuutta että vähentäisi päästöjä, eivät kaikki ole asiasta innoissaan. Suomen suurinta meijeriyhtiötä Valiota ajatus tuoretuotteiden kuljettamisesta junilla ei miellytä lainkaan. Tuorekuljetukset ovat hoituneet joustavimmin rekoilla, korostaa Valion vientijohtaja Veijo Meriläinen.

– Kumipyöräkuljetukseen liittyy hyvin paljon joustavuutta, ajatellen miten tavaraa liikkuu ja miten tavaraa käsitellään ja lastataan. Ja myös laatukysymykset ovat tärkeitä.

Kylmäkonteista on pulaa

Junakuljetuksiin siirtyminen saattaa myös olla käytännössä mahdotonta, koska tarvittavaa kalustoa ei ole tarpeeksi, sanoo Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Mirja Tiri

– Monena vuonna suurimpana ongelmana on ollut nimenomaan konttien saanti. Elintarviketeollisuudessa tarvitaan kylmäkontteja, jotta tuotteet voidaan kuljettaa perille saakka ilman että ne pilaantuvat. Ja kylmäkontteja on varsin vähän.

Vienti Venäjälle putosi puoleen

Venäjän osuus Suomen elintarvikeviennistä on noin viidennes. Esimerkiksi tammi-helmikuussa erilaisia elintarvikkeita vietiin Venäjälle 37,6 miljoonan euron arvosta. Kansainvälisen talouskriisin takia vienti on supistunut viimevuotisesta. Ongelmia aiheuttaa myös ruplan heikentyminen, mikä tekee suomalaisista elintarvikkeista Venäjän markkinoilla yhä kalliimpia.

Kokonaisuutena vienti Venäjälle on maaliskuussa pudonnut - vuoden 2008 maaliskuuhun verrattuna - puoleen. Näkymät ovat Suomalais-Venäläisen kauppakamarin yrityksille tekemän kyselyn mukaan kuitenkin kohentumassa, toteaa toimitusjohtaja Tiri.

– Odotetaan, että liiketoiminta, vienti ja tuonti, alkavat elpyä. Johtuuko se varastojen tyhjenemisestä vai oikeasti siitä että rahahanat vähitellen alkavat avautua, sitä emme tällä tutkimuksella kartoittaneet. Mutta valoa nähdään tunnelin päässä.

Lähteet: YLE Uutiset / Jarmo Olavi Koponen