1. yle.fi
  2. Uutiset

Vehniällä vastustetaan moottoritietä

Vehniällä taistellaan moottoritiehanketta vastaan. Ympäristöministeriön vahvistamassa Keski-Suomen maakuntakaavassa Vehniän kylän läpi kulkeva nelostie on merkitty moottoritieksi. Vastustus johtuu siitä, että moottoritien ja sen rinnakkaisteiden alle jää kymmenen asuintaloa ja yksi maitotila.

Vehniä, Laukaa

24 vehniäläistä on jättänyt korkeimpaan hallinto-oikeuteen valituksen ympäristöministeriön päätöksestä vahvistaa Keski-Suomen maakuntakaava. Kyläläisten mielessä kaavan yhteisvaikutusten arvioinnissa on puutteita.

Moottoritie jättäisi alleen muun muassa Timo Hirven talon.

- Yrittää pitäisi tässä tilalla, ja koko ajan pelkää, että tie tulee päälle. Tulevaisuutta ei uskalla suunnitella eli ei oikein voi investoida. Kysymyksiä on ilmassa paljon, sanoo Hirvi.

Vehniällä on useampia taloja, jotka jäisivät tielinjan alle.

- Tie halkoisi kylän kokonaan, ja rinnakkaistiet pirstoisivat pellot ja pihat. Me haluaisimme, että tiesuunnitelma pysähtyisi Tikkakoskelle ja tutkittaisiin uudelleen vanhan seutukaavan mukainen niin sanottu itäinen reitti, sanoo Vehniän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Markku Autio.

- Emme vastusta tietä, vaan sen sijaintipaikkaa. Emme me halua moottoritietä kylää halkaisemaan, Autio jatkaa.

Lähteet: YLE Keski-Suomi

Lue seuraavaksi