1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Rattijuopumusta pyritään ehkäisemään päihdekeskusteluilla

Rattijuoppojen uusintakierre pyritään katkaisemaan päihdekeskusteluilla sosiaalityöntekijän kanssa. Tuoreessa kokeilussa pyritään pureutumaan ongelmien syihin, ei vain valvomaan ja rankaisemaan.

Kotimaan uutiset

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä sisäministeriö ovat käynnistäneet Tie selväksi -hankkeen, jossa pyritään kehittämään varhaisen puuttumisen malli kaikille päihtyneinä ajaneille sekä parantamaan poliisin ja sosiaalitoimen yhteistyötä päihdehoidossa.

Rattijuopot on tarkoitus ohjata heti kiinni jäätyään keskusteluihin sosiaalityöntekijän kanssa. Peruspalveluministeri Paula Risikko uskoo, että keskustelu motivoi muutokseen, ja samalla tarjotaan mahdollisuus hakeutua hoitoon. Vastaavasta mallista on hyviä kokemuksia Ruotsista.

Kokeilu aluksi neljällä paikkakunnalla

Kokeilu alkaa kesäkuun alussa Helsingissä, Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja Rovaniemellä. Se jatkuu ensi vuoden toukokuun loppuun. Kokeilun tuloksista riippuu, laajennetaanko se koko maahan. Keskustelu sosiaalityöntekijän kanssa on vapaaehtoista.

Poliisi puhalluttaa noin kaksi miljoonaa kuljettajaa vuosittain. Viime vuonna rattijuopumuksesta jäi kiinni yli 26 000. Valtiosihteeri Antti Pelttari sisäministeriöstä toteaa, että yksin valvonnalla ongelmaa ei voida poistaa.

Lähteet: YLE Uutiset