Siivoaminen on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!

Tiskirätti roskiin. Imuriin uusi pölypussi. Mikrokuituliina ja tiskiainetta. Näillä eväillä pääset alkuun ja voit huomata, että siivoaminen voi oikeasti olla hauskaa.

siivous
Parhaimmillaan siivous on koko perheen yhteinen, hauska homma.Mika Kanerva

Siivoaminen ei ole nykyään enää vaivalloista ja hankalaa, sen verran ovat rätit ja mopit viime vuosina kehittyneet. Vanhalla t-paidalla hinkkaaminen on tietysti yhä sottaista ja nukkaista puuhaa eikä 20 vuotta vanha imurikaan välttämättä tee siivouspäivästä yhtä juhlaa mutta oikeilla välineillä siivoaminen voi olla jopa mukavaa ja siitä tulee hyvä mieli.

Kun ennen nurkkia nuohattiin lahkeesta reväistyllä kankaan palalla kontaten ja kyykkien, onnistuu luuttuaminen nykyään pystyasennossa. Ergonomian parantuminen onkin yksi merkittävimmistä muutoksista, mitä uudet siivousvälineet ovat tullessaan tuoneet.

Puhtausalan konsultti Jutta Kivikallio sanoo, ettei siivouksesta kuitenkaan tarvitse tehdä mitään välineurheilua.

-Siivouskomeron voi tietysti lastata täyteen välinettä ja vempainta ja vehjettä mutta se ei ole tarkoituksenmukaista. Nykyajan välinekehitys on tehnyt sen, että yhdellä, samalla välineellä pystyy tosi monipuolisesti tekemään kaiken sen, mitä kotisiivouksessa täytyy tehdä, Kivikallio kertoo.

Siivousvälineistön uudistamisessa voisi Kivikallion mielestä lähteä liikkeelle hyvän lattiakuivaimen hankkimisesta.

-Siihen voi sitten kiinnittää mikrokuituisen siivouspyyhkeen ja sillä voi lakaista roskat pois ja sen jälkeen roskattoman pinnan voi pyyhkiä, opastaa Kivikallio.

Siivoustohtori Tuula Suontamo pitääkin mikrokuituliinaa yhtenä siivousalan merkittävimmistä keksinnöistä.

-Kaikissa tutkimuksissa, missä on verrattu mikrokuituista siivousvälinettä muihin siivousvälineisiin, niin se on aina ollut parempi, ylistää Suontamo.

Kuivaimen ja mikrokuituliinan lisäksi kodin peruspuhdistukseen tarvitaan maltilliset puhdistusaineet. Desinfioivia aineita ei kotitalouksissa tarvita, sillä ne tuhoavat kodista myös hyvät, normaalit bakteerit, jotka suojaavat ihmisiä tartunnoilta ja lisäävät vastustuskykyä.

Keittiö ja vessa kiiltämään

Tuula Suontamo on kansainvälisestikin arvostettu siivouskemian tutkija ja Jutta Kivikalliolla on puhtausalan konsulttiyritys. Naisten koulutustilaisuuksissa yhdistyvät siis alan paras teoria ja käytäntö.

Pitkän kokemuksen ja vankan ammattitaidon pohjalta naiset uskaltavatkin listata joka kodin ongelmakohdat, joissa pöly ja basillit mielellään pesivät.

-Keittiö, wc-tilat, pesuhuoneet ja saunat, luettelee Kivikallio.

Hänen mukaansa ihmisillä on sellainen käsitys, että vessan pesu tarkoittaa wc-harjan pyöräyttämistä pöntössä. Muut pinnat jäävät kuitenkin usein putsaamatta.

-Vessaakaan ei kuitenkaan tarvitse jynssätä, jos kerran viikossa huolellisesti pyyhitään ja puhdistetaan wc-tilat, neuvoo Jutta Kivikallio.

Tuula Suontamo muistuttaa, että väljällä vedellä pestessä kuivaaminen on lähes yhtä tärkeää kuin peseminen.

-Kuivainta pitää käyttää, pinnat pysyvät niin huomattavasti puhtaampina, kun vedestä ei jää kalkkisaostumia. Vessoissa yleensä hanat ja vessan lattia, se suihkun ympäristö, ovat paljon likaisempia kuin vessanpönttö. Monet ihmiset siis suuntavat siivouksen väärään paikkaan pönttöä hinkatessaan, Suontamo sanoo.

Hänen mielestään veden lotraamista pitäisi siivouksessa yleensäkin välttää, sillä nykyvälineillä vähempikin huljuttelu riittää.

Tiskirätti joutaa roskikseen

Kodin pahin bakteeripesä ja siivousalan ammattilaisen kammotus on tuttu ja turvallinen tiskirätti. Ne joutaisivat Suontamon mielestä roskikseen. Ja pysyvästi.

-Ammattilaiset eivät enää semmoista sanaa edes käytä mutta jos mennään kotiin ja katsotaan niitä liinoja ja pyyhkeitä, joilla pöytiä pyyhitään niin ei niitä muulla nimellä voi kutsua, kammoksuu Suontamo.

Tiskirätin vieno tuoksu on monien mielestä merkki siitä, että töitä on tehty ja keittiössä on elämää. Jutta Kivikallion mukaan rätin haju on toki merkki elämästä mutta ehkä vääränlaisesta, bakteerit ne siellä ovat voimissaan.

-Kyllä keittiössä pitäisi olla konepestävä kalustepyyhe tai pöytäpyyhe, jonka voi pari-kolme kertaa viikossa vaihtaa ja laittaa pestäväksi ihan tavalliseen kirjopyykkiin, Kivikallio sanoo.

Puhtaus ei tule purkista

Jutta Kivikallion mukaan mainosmiehet ovat saaneet meidät uskomaan, että puhtaus tulee purkista. Näin ei asianlaita kuitenkaan ole.

-Yleispuhdistusaine on laitoskäytössä tärkein mutta kotona pärjää hyvin pitkälle vaikkapa ihan tavallisella astianpesuaineella, Kivikallio neuvoo.

Puhdistusainetta valittaessa kannattaa tuoteselosteet tutkia tarkkaan. Suontamon mukaan esimerkiksi aineen ph-arvo on hyvä tarkistaa.

-Olen käynyt lukemassa kodin siivousaineiden tuotetietoja ja ne ovat kyllä hyviä. Siellä on ph-arvot merkitty, siellä on aineosat merkitty, käyttöohjeet ja varoitukset ja kaikki. Ne kannattaa kyllä lukea, suosittelee Suontamo.

Mainosten lisäksi erilaiset siivoukseen liittyvät tosi-tv -ohjelmat ovat tuoneet pölypallerot ja karvakasat kansan nähtäville. Ammattilaiset kertovat seuraavansa ohjelmia suorastaan mykistyneinä.

-Sitä miettii, että voiko noin likaisia koteja olla olemassa. Toisaalta on kuitenkin hyvä, että siisteydestä ja puhtaudesta puhutaan ja opastetaan siihen siivoukseen, Kivikallio summaa.

Vanha kunnon viikkosiivous

Se, kuinka usein kotona pitää siivota, riippuu tietysti paljon siitä, millainen huusholli on kyseessä. Kuinka paljon on asukkaita, missä koti sijaitsee ja onko lemmikkieläimiä.

-Kerran viikossa olisi kuitenkin hyvä tehdä jotain ja kerran kuussa vähän enemmän. Olisi myös hyvä puhua yhdessä siitä, millainen on meidän perheen siisteyskäsitys. Milloin on riittävän puhdasta ja siistiä ja mikä on sopiva järjestysvaatimus, mikä kodissa on. Että toista ei häiritse muutama sukka siellä täällä ja toinen taas haluaa, että kaikki on tip-top, Kivikallio kehottaa.

Tuula Suontamo sanoo, että mitä useammin siivoaa, sitä kevyemmällä työllä saa puhtauden aikaan.

-Lapsuudesta monille tuttu viikkosiivous on ihan hyvä käytäntö. Matot ulos ja lattiat pyyhitään, neuvoo Suontamo.

Puhtaus on puoli ruokaa - myös kotona

Vaikka Suontamo ja Kivikallio ovat olleet moppien ja luuttujen kanssa tekemisissä jo vuosikausia, ei puhtaan kodin tuottama mielihyvä ole hälvennyt.

-Voi mikä onkaan ihanampaa, kun näkee kättensä työn tuloksen, ja saa puhtaalle ja mukavalle tuoksuvan kodin. Sitten nostaa jalat sohvalle ja ottaa lehden tai avaa television ja vaan nauttii olostaan, kuvailee Suontamo.

Lähteet: YLE Keski-Suomi / Sanna Pirkkalainen