Kaksi miestä syytteeseen junan suistamisesta Venäjällä

Venäjän syyttäjänviranomaiset ovat saaneet valmiiksi rikostutkinnan kahden vuoden takaisesta Moskova-Pietari-junan raiteiltaan suistamisesta. Kaksi ingushialaista miestä saa syytteen Nevski-Ekspress-matkustajajunaa vastaan tehdystä terroriteosta.

Ulkomaat

Räjähdys suisti Moskovasta Pietariin matkalla olleen matkustajajunan raiteiltaan elokuussa 2007. Junassa oli tapahtumahetkellä 251 matkustajaa. Ainakin 27 ihmistä loukkaantui.

Nyt kahta Venäjän pohjoiskaukasialaisesta Ingushian tasavallasta kotoisin olevaa miestä syytetään kuulumisesta rikollisryhmään, joka hankki räjähdysaineen itsetehtyä pommia varten.

Tapaus viedään Novgorodin alueoikeuteen. Venäjän pääsyyttäjänviraston tutkintakomitea kertoo tiedotteessaan, että iskun järjestäjää etsitään vielä. Tutkintakomitea ei yksilöi tiedotteessaan epäiltyjen motiiveja.

Venäjä on sotinut Pohjois-Kaukasiassa kaksi sotaa Tshetshenian itsenäisyyttä tavoittelevia kapinallisia vastaan. Levottomuudet ovat levinneet myös Tshetshenian naapuritasavaltoihin Dagestaniin ja Ingushiaan, joissa työttömyys ja hallinnon korruptio myös ruokkivat islamistikapinallisten rivejä.

Lähteet: AP, YLE Uutiset