1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. teatteritaide

Pohjanmaan teatterikartta valmistunut

Pohjalaismaakunnissa on poikkeuksellisen paljon harrastajateatteritoimintaa. Alueella toimii neljä ammattiteatteria ja toistasataa harrastajateatteriryhmää.

teatteritaide
Yleinen näky Suomen kesässä.
Hans-Mikael Holmgren

Pohjanmaan Taidetoimikunta on nyt valmistanut teatterikartan, jossa esitellään alueen teatterit. Taidetoimikunnan tekemään kyselyyn vastasi kaikkiaan 87 teatteria.

Pohjalaismaakuntien harrastajateatterit pärjäävät Taidetoimikunnan tekemän kyselyn mukaan kohtuullisen hyvin. Taloudellinen tilanne on useimmiten tiukka, mutta monilta teattereilta löytyy kuitenkin oma tai vuokrattu toimitila ja esimerkiksi valo- ja äänisuunnitteluun panostetaan.

Läänintaiteilija Tuija Aholan mukaan teatterit ovat myös suosittuja. Erityisesti kesäteattereissa on paljon kävijöitä, ja esimerkiksi Lappajärven kesäteatteri ja Lapuan teatteri ovat laajemmaltikin tunnettuja.

Lähteet: YLE Pohjanmaa

Lue seuraavaksi