Hyppää sisältöön

Kiina estää pääsyn Twitteriin

Kiinasta ei ole enää tiistaina päässyt moniin internetin suosituimmista palveluista, kuten Twitter-yhteisöön, Hotmail-sähköpostiin tai Flickr-kuvasivustoon. Todennäköisesti eston takana on lähestyvä Tiananmenin tragedian vuosipäivä.

Videosivusto Youtube on pysynyt kiinalaisten ulottumattomista maaliskuusta saakka, jolloin Youtubesta pystyi katsomaan videokuvaa Tiibetin protestien väkivaltaisesta hiljentämisestä.

Tiananmenin aukion tragediasta tulee torstaina kuluneeksi 20 vuotta. Toimittajat ilman rajoja -järjestö arvostelee Kiinan viranomaisia siitä, että se valitsee sensuurin mihin hintaan tahansa ennen kuin hyväksyy keskustelun Tiananmenin aukion tapahtumista 1989. Aukion mielenosoituksen hajotuksessa kuoli satoja, synkimpien arvioiden mukaan jopa 800 opiskelijaa.

Nyt estettyjä nettisivuja käyttävät päivittäin miljoonat kiinalaiset. Toimittajat ilman rajoja alkoi saada tiistaina useita ilmiantoja, joiden mukaan Kiinan rajojen sisältä ei pääse myöskään esimerkiksi Wordpress- ja Blogger-nettipäiväkirjoihin.