1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kuusenkerkät

Kuusenkerkkien keruuaika käsillä

Juuri nyt on aika poimia talteen kuusen nuoria vuosikasvaimia eli kerkkiä. Kerkistä saa siirappia, mutta ne ovat kelpo lisä myös salaatteihin, laatikkoruokiin ja muhennoksiin.

Kuusenkerkät
Metsämaisemaa järvineen
Pentti Kallinen

Kuusenkerkistä voi valmistaa siirappia, kuohuvaa juomaa, niitä voi käyttää tuoresalaatteihin, keittoihin, muhennoksiin, hilloihin ja teetäkin kerkistä syntyy. Kerkkiä voi pakastaa sellaisenaan tai kuivata.

Helmi Mikkonen on tutkinut kuusenkerkkien käyttöä ja hän toimii Arktiset Aromit ry:ssä Suomen yrttialan kehityshankkeen projektipäällikkönä. Mikkonen toivoo, että ihmiset uskaltaisivat napsia suuhunsa näitä vaaleanvihreitä makupaloja. Mikkonen kuitenkin muistuttaa, että kerkkien keruuseen tarvitaan aina maanomistajan lupa.

-Varjoisilta paikoilta niitä voi kerätä vielä juhannuksen aikaan, mutta sitten kun ne muuttuu neulasiksi, niin sitten ne pistelee ja on liian kirpeitä, kertoo Mikkonen.

Mikkosen mukaan kuusenkerkkä ei maistu joulukuuselle, vaan lähinnä mustikkaiselle.

-Niissä on sellainen metsäinen kirpakka maku, ei makea, mutta aromikas kylläkin. Ja jos flunssa vaivaa, niin niistä saa hyvää teetä, kun hauduttaa kerkkiä kuumassa vedessä ja lisää joukkoon vaikkapa mustaherukan- ja koivunlehtiä, vinkkaa Mikkonen.

Lähteet: YLE Keski-Suomi / Heli Kaski

Lue seuraavaksi