Lähes 10 000 suomalaista äänesti ulkomailla ennakkoon

Suomen edustustojen ulkomailla toimittamissa Euroopan parlamentin vaaleissa on annettu 9 795 ennakkoääntä. Määrä on hivenen vähemmän kuin vuonna 2004, jolloin vaalit käytiin edellisen kerran.

vaalit

Vilkkainta äänestys oli Ruotsissa, jossa äänestäjiä oli 1 727. Belgiassa äänestäjiä oli 875, Saksassa 763 ja Espanjassa 497. Yksittäisistä äänestyspaikoista eniten äänestettiin Brysselissä, Tukholmassa ja Lontoossa.

Eurovaaleissa ulkomailla äänestäneiden määrä on selvästi pienempi kuin eduskunta- tai presidentinvaaleissa. Viime eduskuntavaaleissa 2007 ulkomailla annettiin yli 27 000 ja vuoden 2006 presidentinvaaleissa lähes 40 000 ääntä.

Europarlamentin vaaleissa vakinaisesti EU-maissa asuvat suomalaiset voivat rekisteröityä äänestäjiksi asuinmaissaan. Tällöin heillä ei ole äänioikeutta Suomen europarlamenttiedustajien vaaleissa.

Lähteet: YLE Uutiset