1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Finnair tuplasi säästötavoitteensa

Lentoyhtiö Finnair on kaksinkertaistanut säästötavoitteensa. Finnair etsii uusia yli sadan miljoonan euron leikkauksia kustannuksiin. Uudet säästöt tulevat aikaisemmin ilmoitetun sadan miljoonan euron säästökuurin lisäksi. Uusista säästötavoitteista 70 miljoonaa euroa kohdistuu henkilöstökuluihin ja painottuu ensi vuoteen.

Finnairin lentokone laskeutuu kiitoradalle. Kuva: YLE

Finnairin liikevaihto on laskenut alkuvuonna lähes 15 prosenttia reittiliikenteen vähentymisen ja lentolippujen keskihinnan laskun vuoksi. Tavoitteena on 15 prosentin tuottavuuden parantuminen.

Finnairin varatoimitusjohtajan Lasse Heinosen mukaan aiemmin tehdyt säästötoimet eivät riitä.

- Joudumme sopeuttamaan kustannuksiamme liikevaihdon laskun suhteessa. Suurin kuluerämme on henkilöstökulut, jotka ovat noin neljännes kaikista kustannuksistamme. Siksi säästötavoitteissa paino kohdistuu niihin.

- Olemme tavoitelleet henkilöstöjärjestöjemme kanssa malleja, jolla työvoimakustannukset joustaisivat. Kyseeseen tulevat mm. henkilöstöjärjestöjen kanssa sovittavat palkanalennukset, sanoo Heinonen Yle Uutisille.

Ei vielä yt-neuvotteluja

Finnair jatkaa keskustelua henkilöstöjärjestöjen kanssa tuottavuuden parantamisen keinoista. Päätöstä uusien yt-neuvottelujen aloittamisesta ei ole.

Finnairilla on paraikaa toteutuksessa edellinen, viime vuonna aloitettu säästöohjelma, josta puolet on kohdistunut henkilöstökuluihin. Suunnitelman mukaisesti tänä vuonna yli 6000 työntekijää lomautetaan eripituisiksi ajoiksi.

Keskimääräinen lomautuksen pituus on kaksi viikkoa. Lisäksi Finnairissa on lopetettu 600 työsuhdetta.

50 miljoonan tappiot

Finnair kertoi ensimmäisen vuosineljänneksen toiminnallisen tuloksen romahtaneen 47,5 miljoonaa euroa tappiolle. Vielä vuosi sitten se oli kahdeksan miljoonaa euroa plussalla.

Finnairin liikevaihto laski tammi-maaliskuussa 10 prosenttia noin 516 miljoonaan euroon.

Huhtikuussa lentoyhtiö ilmoitti, että ensimmäisen säästöohjelman piiriin kuuluu noin 6000 työntekijän lomauttaminen eripituisiksi ajoiksi.

Taantuma vähentänyt lentomatkustusta

Lentoasemia Suomessa ylläpitävän Finavian mukaan lentomatkustajien määrä supistui kotimaan lentokentillä tammi-maaliskuussa 8,4 prosenttia vuotta aikaisemmasta.

Taantuman vuoksi yritykset ovat korvanneet työmatkojaan mm. video- ja puhelinneuvotteluilla.

Alkuvuodesta kansainvälisen liinenteen matkustajamäärä Suomesta Saksaan väheni 10 prosentilla, Ruotsiin yli 16 prosenttiaja Tanskaan lähes 17 prosenttia.

Lentoyhtiöiden tappiot kasvavat pelättyä suuremmiksi

Kansainvälisen ilmakuljetusliiton IATA:n mukaan nousevat maailman lentoyhtiöiden tappiot tänä vuonna merkittävästi pahemmiksi kuin vielä maaliskuussa arvioiduksi 3,3 miljardiksi euroksi.

Suurin syy lentoliikenteen ahdinkoon on maailmanlaajuinen talouden taantuma, joka on vähentänyt lentomatkustamista ja pakottanut lentoyhtiöt vähentämään vuoroja sekä irtisanomaan henkilöstöä.

IATA:n mukaan lentoyhtiöt kärsivät jo viime vuonna noin kuuden miljardin euron tappiot taantuman vuoksi.