Ilmaston lämpeneminen toi herhiläisen Hämeeseen

Ilmaston lämpeneminen näkyy jo selvästi Hämeessä. Muutokset ovat selviä etenkin hyönteismaailmassa. Yksi uusista tulokkaista on herhiläinen, ampiaisista suurin - ja samalla myös vaarallisin.

luonto
Herhiläinen
Herhiläinen on selvästi tavallisia ampiaisia suurempi. Sen myrkky on myös muita ampiaisia voimakkaampaa.YLE / Timo Leponiemi

Hämeen ilmasto on lämmennyt parin viime vuosikymmenen ajan selvästi. Vuosien keskilämpötilat ovat olleet lähes poikkeuksetta pitkäaikaisten keskiarvojen yläpuolella.

Esimerkiksi Hattulan Lepaalla viime vuosi teki uuden lämpöennätyksen. Vuosikeskiarvo oli jo selvästi korkeampi kuin mitä edellisen lämpöjakson - 1930-luvun keskiarvo oli Viron Tartossa.

Ilmaston lämpenemisen vaikutukset näkyvät erityisen hyvin hyönteismaailmassa. Hämeeseen on tullut kymmeniä uusia perhoslajeja. Monet niistä ovat saaneet täältä pysyvän jalansijan.

Yksi tulokaslaji on herhiläinen, jota ei ole tavattu Hämeestä vuosikymmeniin. Siitä on tuoreita havaintoja aivan viime vuosilta ja tiistaina herhiläinen löytyi ensimmäisen kerran Hattulan Lepaalta.

Herhiläinen on tavallisia ampiaisia selvästi suurempi. Sen myrkky on myös voimakkaampi kuin tavallisilla ampiaisilla. Herhiläisen myrkky lamaannuttaa sydänlihasta.

Lepaalainen perhosharrastaja Martti Kuisma varoittaa etenkin lasten vanhempia, sillä pienet lapset eivät uteliaisuuttaan aavista, kuinka vaarallinen herhiläisen pistos voi olla.

Herhiläinen alkoi levittäytyä Suomeen tällä vuosituhannella. Ensimmäinen herhiläisen pesä vuosikymmeniin löytyi Parikkalasta vuonna 2000.

Lähteet: YLE Häme