1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Amerikkalaistoimittajien omaiset vetoavat Pohjois-Koreaan

Kahden pakkotyöhön tuomitun amerikkalaistoimittajien omaiset pyytävät Pohjois-Korealta armahdusta. Perheenjäsenet pitävät Euna Leen ja Laura Lingin maanantaina saamaa 12 vuoden tuomiota järkyttävänä.

Kuva: Jeon Heon-Kyun / EPA

Omaiset toivovat Yhdysvaltain lähettävän Pohjois-Koreaan lähettilään neuvottelemaan toimittajanaisten vapauttamisesta. Ulkoministeri Hillary Clinton on luvannut hallituksen tekevän kaikkensa saadakseen naiset kotiin.

- Pyydämme Pohjois-Korean hallitusta osoittamaan myötätuntoa ja armeliaisuutta ja päästämään Lauran ja Eunan takaisin kotiin perheidensä luo, omaiset sanovat yhteisessä julkilausumassaan.

Perheet ovat huolissaan tuomion saaneiden naisten terveydentilasta. Julkilausuman mukaan 32-vuotias Ling sairastaa vakavaa vatsahaavaa. Lisäksi Leen 4-vuotiaan tyttären kerrotaan olevan ahdistunut äitinsä poissaolon takia.

Ling ja Lee pidätettiin maaliskuussa Kiinan ja Pohjois-Korean rajalla, kun he olivat tekemässä juttua alueella rehottavasta naiskaupasta. Pohjois-Korean mukaan he olivat ylittäneet rajan laittomasti. Yhdysvaltain mukaan he kuitenkin ovat syyttömiä. On epäselvää, pidätettiinkö naiset Pohjois-Korean vai Kiinan puolella.