1. yle.fi
  2. Uutiset

Nuorten tulevaisuuden suunnittelua tuetaan

Nuorten tulevaisuudensuunnittelua halutaan helpottaa. Opetusministeriö valmistelee esitystä, jonka avulla nuori saisi entistä paremmin tukea koulutuksensa ja muun elämänsä suunnittelemiseen peruskoulun jälkeen.

nuoret
Nuoria rannalla
Yle

Opetusministeriön nuorisotyön päällikkö Olli Saarela kertoo, että tavoitteena on estää nuoren syrjäytyminen ja löytää jokaiselle nuorelle sopivaa aktiviteettia.

Saarelan mukaan tarkoituksena on tukea esimerkiksi nuoria, jotka kokevat tehneensä hieman vääriä valintoja tulevaisuudensuunnitelmiensa suhteen. Lisäksi halutaan tukea aktiivisia nuoria sekä niitä, jotka eivät ole kirjoilla missään.

Saarelan mukaan kunnan nuoriso-opetus, sosiaali- ja terveystoimi, poliisi ja muut viranomaiset pohtivat, kuinka asiat kunnassa järjestetään.

Nuorten ohjauksen ja neuvonnan tehostamista käsittelevän esityksen on määrä valmistua heinäkuun loppuun mennessä.

Lähteet: YLE Perämeri

Lue seuraavaksi