Eurovaalin tulos puhuttaa hämäläisedustajia

Tarja Filatov laskeskeli, että Perusuomalaiset keräsi ääniä vasemmiston vanhoilta valta-alueilta. Risto Autio puolestaan muistutti, että koko polittiinen kenttä on muuttunut kommunismin romahtamisen jälkeen. Tämä näkyy myös tuloksessa.

Risto Autio
kansanedustaja Risto autio, kesk
YLE Häme

Vasemmiston EU-vaalitappio puhutti hämäläiskansanedustajia Radio Hämeen Politiikan puhemyllyssä eilen. SDP:n Tarja Filatov ei löytänyt yhtä yksittäistä selitystä vaalitappioon.

Äänestysprosentti putosi etenkin vasemmiston vahvoilla alueilla ja oikeistopopulistit keräsivät nykymenoon tyytymättömien äänet, pohti Filatov asiaa politiikan puhemyllyssä. Myös maahanmuuttopelko saattoi Filatovin mielestä vaikuttaa äänestystulokseen.

Keskustan Risto Autio löysi vastauksia yleisestä politiikan muutoksesta.

Autio muistutti, että politiikkahan on sillä lailla muuttunut, kun kommunismi on kadonnut sitten 90-luvun, niin aatepohjat ovat erilaiset. Politiikka on menossa kohti keskustaa kun keskiluokka kasvaa joka maassa. Älymystö vasemmalta siirtyy vihreisiin ja raskaasta teollisuudesta katoaa työpaikkoja eli ei ole enää duunaripohjaa kuten ennen. Köyhien puolesta puhuvat muutkin kuin vasemmisto, sanoo Autio.

Vihreiden Kirsi Ojansuu piti puolestaan oman puolueensa vaalivoittoa hyvän ehdokaslistan ja yhtenäisen eurooppalaisen vaaliohjelman ansiona.

Kotimaan politiikkaan EU-vaalitulos ei hämäläisedustajien mielestä juuri vaikuta. Vanhasen asema on yhä vakaa ja demarien puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei ainakaan vielä joutune tilille vaalitappiosta.