Laatikainen 28.3.2009 Paljon turhaa sanomalehtien ja Yleisradion sanasodassa - Hyvä Yleisradio on maakuntien ehdoton etu - Sosiaalisuus mittaa kansakunnan sivistyksen

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Paljon turhaa sanomalehtien ja Yleisradion sanasodassa

En ymmärrä alkuunkaan, miksi sanomalehdistö hyökkää lähes täydellä kokoonpanolla Yleisradiota vastaan, sanoi hämmentyneenä muuan valistunut ja aikaansa seuraava firman viestintäjohtaja. Hän on alan ihmisiä, porvarillinen sielultaan. Hän tuntee painetun sanan ja sähköisen viestinnän.

Kansalaisten enemmistö lienee pihalla kahakasta. Se tuskin edes suuresti kiinnostaa. Yleisradion vastaista yleistä mielipidettä ei ole syntynyt eikä ole syntymässä, sillä ihmiset kokevat, tietoisesti tai tiedostamatta, Yleisradion osaksi identiteettiämme. Suomalaisomisteinen Yleisradio on henkistä kansallisvarallisuuttamme.

Yleisradion kimppuun käyminen on nykyisellään masokismia, kuin itseään ruoskisi. Nyt ei ole Hella Wuolijoen eikä Eino S. Revon yksisilmäisen paatoksellinen Yleisradio, vaan monipuolisten ajankohtais-, kulttuuri- ja viihdeohjelmien Yle, jonka johtajilta puuttuvat ihmisten epäoikeudenmukaisiksi mieltämät optiot ja muut kohtuuttomat edut.

Asiassa on monia ulottuvuuksia ja runsaita vaikuttimia. Niiden erillään pitäminen vaatii viileää huolellisuutta.

Sanomalehtien omistama Suomen Tietotoimisto on kääntynyt Euroopan komission puoleen. Se kysyy kohteliaasti, voiko julkisin varoin elävä Yleisradio laajentaa ilmaista uutispalveluaan näyttötauluihin yritysten mainosten yhteyteen esimerkiksi kauppakeskuksissa ja lentoasemilla. Terveiden markkina- ja liiketalousperiaatteiden mukaisesti työskentelevät viestintäyritykset eivät kykene näin menettelemään, sillä niiden on tuloillaan katettava kustannuksensa, muun muassa työntekijöittensä palkat. Lausumat perusteluineen ovat tosia.

Komissio vastaa, kun siltä kysytään. Osapuolet tyytyvät ratkaisuun. Ja miksi eivät tyytyisi, sillä komissiolta tiedusteltu asia on merkitykseltään lopulta varsin rajallinen median tulevaisuuden maisemassa.

Selvältä kuitenkin tuntuu, ettei Yleisradio voi ilmaista uutispalveluaan laajentaa rajattomiin, vaikkapa ilmaisjakelulehdille, jotka näin saisivat suhteettoman kilpailuedun tilattaviin sanomalehtiin verrattuina. Tai Yleisradio voisi tuottaa ilmaiseksi sanomalehdille tuhdeimman uutispaketin. Tämä kenties houkuttaisi joitakin kustantajia, mutta viestinnän moniarvoisuuden ja kilpailullisuuden kannalta tilanne olisi pohjois- ja länsimaiselle ajattelulle vieras. Tuskin Yle moisia ajatuksia hautoo.

Sanomalehtien tanakka kriittisyys Yleisradiota kohtaan pelmahti liekkiin, kun Yleisradio vetäytyi Suomen Tietotoimiston palveluista. Linjaus oli raskas STT:lle. Se sopeutti toimintojaan, mutta STT onnistui mukautumisessa. Ja Yleisradion uutisiskuisuus toimii.

Kun suuri asiakas poistuu palvelujen käyttämisestä, kirpaisu puree. Tämän tietää jokainen yritysjohtaja. Markkinataloudessa asiakas päättää. Hyödyn on oltava molemminpuolinen. Yleisradiolla ole mitään velvollisuutta rahoittaa asiakkuudellaan sanomalehtien omistamaa tietotoimistoa, jos Yleisradio katsoo löytävänsä yhtä tuloksellisen tai paremman tavan asioittensa hoitamiseen.

Kauan ei ole kulunut vuosista, jolloin MTV:lla ja mainosrahoitteisilla kumppaneillaan oli velvollisuus maksaa huikea vuotuinen toimilupa- ja sittemmin julkisen palvelun maksu Yleisradiolle. Se oli kaupallisia kanavia vahingoittanut perusteeton vero. Siitä irti pääsemiseen hupeni vuosia, mutta oikeus lopulta voitti.

Yritykset huolehtivat elinkelpoisuudestaan. Kun Yleisradiolla on maamme kattavat journalistiset yksiköt, se on ilmeisen mainiosti selvinnyt STT:n jättämisestä, vaikka sanomalehdistö on muuta koettanut todistella ja on unohtanut useimmiten ilmaista olevansa pohjimmiltaan skisman yksi subjektiivinen osapuoli. STT on niin ikään hienosti hoitanut koneistonsa ja palvelunsa murroksessa.

Ylen erossa STT:sta olivat tuskansa. Nyt tie käy eteenpäin. STT:n tulevaisuus kajastaa kohtuullisen valoisana. Sillä on arvokas vastuu maakuntien näkökulmasta. Tuskin olisi yllättävää, jos tietotoimiston omistavat viestintätalot tiivistävät joskus tuotannollista yhteistyötään nimenomaan STT:n muodossa. Nykyisyys ei ole lopullisuutta.

Suomi tarvitsee Yleisradionsa, ja Suomen Tietotoimistonsa. Osaaminen tämän ratkaisee. Teknologia suo mahdollisuuksia. Niiden jalostaminen on tärkeämpää kuin juuttuminen keskinäiseen torailuun. Kansan naurattaminen olisi tehtävä tätä älyllisemmillä menetelmillä.

Hyvä Yleisradio on maakuntien ehdoton etu

Toimiva Yleisradio on maakuntien ja niissä ilmestyvien ykkössanomalehtien etu. Maakuntien menestystekijöihin kuuluu valtakunnallinen tunnettuus. Sen kykenee vahvimmin ja vakuuttavimmin tekemään ainoastaan Yleisradio.

MTV3 ja Neloskanava radioaaltoineen eivät valitettavasti yllä lähellekään samaa sarjaa. Ja jos ne jylläisivät maakunnissa, menettäjinä olisivat nimenomaan sanomalehtitalot. Mainosmarkoista taisteltaisiin melkein keinoja kaihtamatta.

Yksittäisen maakunnan parhain tavoittaja on edelleen, ja niin etäälle kuin silmä siintää, alueen seitsenpäiväinen sanomalehti kuitenkin sillä perin olennaisella ehdolla, että se palvelee tilaajiaan, lukijoitaan ja ilmoittajiaan herpaantumatta ajan muutosten vaatimilla tavoilla, sieluaan silti unohtamatta ja kieltämättä. Yksittäinen maakunta on televisiomainonnalle ja sen ehkä ruokkimalle sähköiselle journalismille turhan pieni ja ilmeisen epätaloudellinen, kun yleisöt pirstaloituvat moninaisen tarjonnan vuoksi.

Ylen maakunnalliset yksiköt, radio ja televisio, välittävät erilaista tietoa ja luovat valtakunnallisen palvelun rinnalla alueellista yhteisyyden tunnetta. Sillä on suuri arvo. Niin tekevät sanomalehdetkin.

Maakuntien monet sanomalehdet ovat aikanaan olleet vaatimassa Yleisradiolta aiempaa vahvempaa alueellista panosta. Ne ovat olleet samassa rintamassa maakuntien muiden toimijoiden kanssa. Näin menetelleiden sanomalehtien ei tarvitse katua aktiivisuuttaan. Yhteistä hyvää ne ovat tavoitelleet ja sitä ne ovat saavuttaneet.

Maakunnan ykkössanomalehdellä riittää työtä vastuittensa huolehtimisessa. Sama lausuma pätee Ylen maakuntayksiköihin. Ne kilpailevat osittain, mutta pääsääntöisesti ne täydentävät toisiaan.

Suomalaisten ja sanomalehtien etu ynnä tasa-arvoisuus täyttyvät silloinkin, kun Yleisradio välittää kanavillaan mahdollisimman paljon urheilun arvokilpailuja. Mitä harvemmin niitä on erikseen ostettava kaupallisten yhtiöiden erikoispalveluna, sitä runsaammin yksilöillä jää rahaa muihin tarpeisiin, muun muassa sanomalehtien tilaamiseen, mikäli ne ovat riittävän laadukkaita.

Sosiaalisuus mittaa kansakunnan sivistyksen

Kansantalouden ahdinko pakottaa valtion ja kunnat hakemaan säästöjä. Työtä ja toimeentuloa tahdotaan, mutta samalla halutaan välttää julkisen velan sietämättömäksi äityminen. Periaatteet ovat täysin ymmärrettäviä. Niihin sisältyy jännitteellisyyttä, mutta päättäjien on vain löydettävä mielekäs kartta.

Suomi on tottunut koettuina nousun ja vaurastumisen vuosina uusliberalismiin. Vahvaa yksilöä ja hänen menestystään ihaillaan, autuaallisuutta nirvanoidaan.

Totta kai yrittämisessä ja menestymisessä pesii kansakunnan voima.

Kansallinen kesto punnitaan samalla siinä, kuinka sivistyneesti kohdellaan vähäosaisia ihmisiä, heitä, jotka tarvitsevat elämäntilanteensa ja yksilöllisten taipumustensa vuoksi enemmän tukea kuin lukuisat kanssavaeltajat.

Kaikessa on tarkistamisen ja hiomisen sijaa.

Hyytävä huuto verojen jatkuvasta alentamisesta ja sokea sosiaalimenojen karsimisen into ilmentävät itsekkyyden yhä elävän kukoistustaan. Lähimmäistä ja hänen tarpeitaan ei edes haluta nähdä. Tämän politiikan rakentaminen vallitsevaksi olisi tuhoisaa pohjoismaiselle aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin Suomelle. Kovan sanoman jymisijätkin voivat joskus tarvita yhteisillä veroilla kustannettavaa inhimillistä apua. Välittämiseksi ja rakkaudellisuudeksi tätä kutsutaan. Ketjun kestävyys riippuu heikoimmasta lenkistä.