Uusi asunto-osakeyhtiölaki voi lisätä vahinkoja

Asunto-osakeyhtiölakia on ehdotettu muutettavaksi siten, että vesihanojen ja vessanpönttöjen korjaus siirretään taloyhtiöltä asunnon omistajalle. Lakiuudistus tuo myös lukuisia muita muutoksia asukkaan ja taloyhtiön velvollisuuksiin.

Kotimaa
vettä tulee vesihanasta
YLE / Touko Yrttimaa

Isännöitsijät pelkäävät, että asukkaat mieluummin kärsivät esimerkiksi tiputtavasta hanasta kuin korjauttavat sen omaan laskuunsa.

- Kun lasku työstä jää asukkaan maksettavaksi ja korjaus pitää järjestää itse, tippuvaa hanaa katsellaan ehkä entistä kauemmin. Aktiivisuus korjauksissa ei ole nytkään tarpeeksi nopeaa tai tehokasta, sanoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä.

Pahimmassa tapauksessa korjaamatta jääneet hanat voivat aiheuttaa vesivahinkoja, joiden korjauskustannukset menevät siis asunnon omistajan piikkiin.

Hallituksen hyväksymä lakiesitys on jätetty eduskuntaan keväällä. Oikeusministeriön mukaan eduskuntakäsittelyn aikana vesikalusteiden korjausvastuun muuttamista aiotaan vielä harkita.

Remonteista ilmoitettava taloyhtiöille

Lakiesityksen mukaan asunnon omistajan on jatkossa myös ilmoitettava taloyhtiölle tekemistään remonteista.

- Vahingonkorvausvastuu pieleen menneistä remonteista tarkentuu, kertoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Joel Sariola.

- Jos omistaja jättää ilmoittamatta remontista ja tästä aiheutuu yhtiölle vahinkoa, niin osakkeen omistajan on todistettava, että hän on tehnyt remontin huolellisesti ja hyvän rakennustavan mukaisesti. Aikaisemmin yhtiön piti todistaa osakkeenomistajan aiheuttaneen yhtiölle vahinkoa, Sariola sanoo.

Lakimuutoksessa lisääntyvät myös taloyhtiöiden tehtävät. Laki esimerkiksi velvoittaa yhtiöt tiedottamaan asumista haittaavista korjauksista asukkaille ja tekemään pitkän ajan korjaussuunnitelman.

"Muutos on huono omistajan kannalta"

Helsinkiläinen Niina Nyman pitäisi taloyhtiön ja omistajan velvollisuudet entisellään.

- Asunnon omistajana olen tietysti sitä mieltä, että muutos on huono asia. Olisi hyvä, jos yhtiö korjaisi esimerkiksi vesihanat, kuten tähänkin asti, Nyman miettii.

Pekka Palander ja Kaija Lehtonen ovat toista mieltä:

- Niin toimitaan, miten sovitaan. Jos laki muuttuu, niin se muuttuu. Muuttuvathan muutkin lait, Palander ja Lehtonen sanovat.

Lisäksi vanhoihin taloihin rakennettavien hissien kustannusten jakoa muutetaan. Nyt hissikulut jaetaan asukkaiden kesken asunnon pinta-alan mukaan, mutta jatkossa kustannukset jaetaan asuinkerroksen mukaan - ylimpien kerrosten asukkaat maksavat eniten.

Uuden asunto-osakeyhtiölain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuonna.

Lähteet: YLE Uutiset / Elina Päivinen