Junaliikenteessä paljon muutoksia koko kesän

Ratatyöt aiheuttavat junaliikenteelle paljon muutoksia pitkin kesää. Useita junia eri puolilla maata korvataan linja-autoilla ja joitakin junavuoroja perutaan kokonaan.

Kotimaa
Juna saapumassa asemalle
YLE

Eniten ratatyöt aiheuttavat haittaa Pohjanmaan radalla. Toukokuun lopusta syyskuun alkuun asti Seinäjoen ja Kokkolan välillä korvataan joka päivä kuusi junavuoroa linja-autoilla. Lisäksi viitenä lauantaina busseilla korvataan kolme muutakin vuoroa.

Kahtena lauantaina (20.6. ja 15.8.) kaikki junavuorot Kokkolan ja Seinäjoen välillä on peruttu, eikä osaa niistä korvata busseilla.

Kouvolassa remontoidaan asemallakin

Kouvolan ja Lahden välillä on joulukuuhun asti korvattu viisi lauantain ja sunnuntain junavuoroa linja-autoilla. Autojen lähtö- ja ajoajat eivät noudata juna-aikatauluja. Lisähaastetta matkustajille tuottaa Kouvolan ratapihan remontti, joka aiheuttaa junille raidemuutoksia.

Helsingin ja Moskovan väliä liikennöivän Tolstoi-junan aikataulu aikaistuu kesäkuun alusta heinäkuun puoliväliin. Helsingistä Pietariin kulkevat Sibelius- ja Repin-junat on peruttu kahtena päivänä (2.6. ja 9.6.) kokonaan, eikä niitä korvata.

Lähteet: YLE Uutiset