Tähtihetki: Coraline ja toinen todellisuus

Huikaisevan hienoa katsottavaa, kehaisee Satu Linnapuomi. Persoonallinen tarina ja ihastuttavia yksityiskohtia, tiivistää Tarmo Poussu.

kulttuuri
Coraline
Universal

Linnapuomi: Oikeaa visuaalista ja sisällöllistä merkitystä

Nukkeanimaatio Coraline ja toinen todellisuus on huikaisevan hienoa katsottavaa. Stop motion -teräväpiirtotekniikalla tehty elokuva on yksityiskohdiltaan äärimmäisen tarkka. Ja kaikki on tehty ihan oikeasti, pikkuruisilla puikoilla neulottua villapaitaa myöten. Digitehosteita tässä elokuvassa ei käytetä. Kukat ovat värjättyjä popcorneja ja jokainen suun liike on kuvattu erikseen. 24 kuvaa sekuntia varten. Vaikuttavaa.

Coraline käyttää 3D-tekniikkaa, ja tässä elokuvassa se todella toimii ja tuo sananmukaisesti uusia ulottuvuuksia kuvaan. Ohjaaja Henry Selick on kertonut, että toisessa todellisuudessa syvyyssuhteiden kanssa leikiteltiin, ja se tuo tuohon toiseen maailmaan jännää vääristyneisyyttä. Myös tunneli joka johtaa kakkosmaailmaan on huiman syvä, 3D-tekniikan ansiosta. Coraline ja toinen todellisuus osoittaa, että 3D-tekniikka ei ole pelkkää kikkailua, vaan sillä on oikeaa visuaalista ja sisällöllistä merkitystä.

Itse tarina on myös valloittava. Coraline on murrosiän kynnyksellä oleva nuori tyttö, jonka vanhemmat ovat stressaantuneita ja kiireisiä, eivätkä ehdi huomioimaan tytärtään. Salaovi toiseen todellisuuteen näyttää tuovan ratkaisun Coralinen ongelmiin: tuossa toisessa maailmassa kaikki on paremmin. Äiti ja isä laittavat ruokaa, soittavat pianoa ja jakavat aikaansa Coralinelle.

Ruusunpunaiseen todellisuuteen kätkeytyy kuitenkin ansa. Elokuvassa on pelottavia elementtejä, kuten napeista tehdyt silmät, mutta tarinan suurin oivallus on siinä, että pelottavuuteen ei tarvita mitään kauheita hirviöitä, vaan ihanimmaltakin vaikuttava idylli voi sisältää arvaamatonta pahaa. Arki voi sittenkin olla se pelastus.

Henry Selickin kädenjälki on tunnistettavaa, ja Painajainen ennen joulua tulee tästä eittämättä mieleen. Tuo nukkeanimaatio vuodelta 1993 on Selickin ohjaama, vaikka se on nimetty hämäävästi tuottajan mukaan: Tim Burton’s Nightmare Before Christmas. Selickin tyyli muistuttaa Burtonin tyyliä, mutta yhtä hyvin Burtonin tyyli muistuttaa Selickin tyyliä. Niin tai näin, viimeistään Coralinella Selick osoittaa olevansa nukkeanimaation mestari.

Satu Linnapuomi

Poussu: Aavemaisia tunnelmia

Neil Gaimanin suomeksikin julkaistu lastenkirja Coraline varjojen talossa tarjoaa pohjan ensimmäiselle 3D-tekniikalla toteutetulle stop motion- eli nukke- ja esineanimaatiolle. Elokuvan Coraline ja toinen todellisuus on ohjannut Henry Selick, joka tunnetaan parhaiten Tim Burtonin kanssa yhteistyönä syntyneestä animaatiosta Painajainen ennen joulua.

Elokuvan Coraline on omapäinen 11-vuotias tyttö, jota hänen kiireiset, näyttöpäätteittensä ääreen juuttuneet vanhempansa laiminlyövät ja joka perheen uudessa kodissa kärsii yksinäisyydestä ja tekemisen puutteesta. Kaivattua jännitystä arkeensa hän saa löytäessään talosta umpeen tapeitoidun oven, joka elokuvan nimen mukaisesti johtaa toiseen todellisuuteen.

Toisessa maailmassa Coraline kohtaa ”toiset vanhempansa”, jotka alkuperäisistä poiketen suovat hänelle jakamatonta huomiota ja täyttävät hänen jokaisen toiveensa. Uudessa maailmassa Coralinea häiritsee vain yksi asia. Sen asukkailla on silmien paikalla napit. Sellaiset myös hänen pitäisi neuloa silmäkuoppiinsa voidakseen jäädä houkuttelevalta tuntuvaan rinnakkaismaailmaan.

Kuten Painajainen ennen joulua, tai Tim Burtonin myöhempi animaatio Corpse Bride, Coraline ja toinen todellisuus ei ole varsinainen lastenelokuva, vaikka sitä varttuneemmille lapsille toki voikin suositella. Tummasävyistä, aavemaisia tunnelmia hienovaraisesti loihtivaa satua voisi verrata japanilaisen Hayao Miyazakin elokuvaan Henkien kätkemä (2001), jonka päähenkilö niinikään jää vangiksi outoon ja pelottavaankin henkimaailmaan.

Persoonallisen tarinan lisäksi Selickin elokuva ihastuttaa taidokkaalla, rikkaita yksityiskohtia tulvivalla kuvastollaan.

Tarmo Poussu