1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. pyykinpesu

Pähkinä pesee pyykinkin

Ekologisuus tulee pyykinpesuunkin. Yhä useampi käyttää fosfaatittomia pesuaineita tai vaikkapa pesupähkinöitä. Luonnontuote toimii, vakuuttaa sillä pitkään pyykännyt.

pyykinpesu
Ritva Saarikettu pyykkikoneen äärellä.Kia-Frega Prepula / YLE

Kyseessä ovat kuivatut puun hedelmät, joita ei ole käsitelty mitenkään. Niitä on käytetty tuhansia vuosia muun muassa vaatteiden pesuun, mutta niistä saadaan myös pesuaineita vaikkapa iholle.

Kehitysmaakauppayhdistyksen puheenjohtaja Ritva Saarikettu Kokkolasta on käyttänyt pähkinöitä kaksi vuotta pyykinpesussa.

- Koneelliseen menee noin viisi pähkinää, jotka pannaan palasina vaikka katkaistun nylonsukan sisälle ja koneeseen pesupallon tavoin. Pelkiltään pyykin seassa pähkinänpalat murentuvat hieman. Samat pähkinät voi kuivattaa ja käyttää pari, kolme kertaa. Huuhteluainetta ei tarvita.

- Ensin olin vähän epäluuloinen, että voiko tuollaisilla saada puhtaita vaatteita. Sitten kun kokeilin, ihastuin hirveesti. Ne ovat riittoisia, sillä paketti kestää kauan ja vaatteet puhdistuvat helposti.

Oikein tahraiseen pyykkiin Saarikettu ei pähkinöitä suosittele, mutta muuten homma toimii.

Vesien puhtauden puolesta

Ekologisuus on Ritva Saariketulle tärkeää:

- Miten tärkeää vesien tila ja puhtaus meille onkaan. Kyllä minä ainakin omalta osaltani haluan siihen vaikuttaa. Muutenkin yritän ostaa pesuaineita, joissa ei ole fosfaattia.

- Kun vain tutkii hyllyjä, kyllä sieltä aika hyvin vaihtoehtoja löytyy.

Välillä Saarikettukin käyttää tavallista pesukonetta, lähinnä putsatakseen konetta pähkinöiden jättämistä jäljistä.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa / Sari Vähäsarja, Kia-Frega Prepula.

Lue seuraavaksi