1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. asunto-osakeyhtiöt

Taloyhtiöiden turvallisuus on puutteellista

Kaikki Kanta-Hämeen taloyhtiöt eivät ole huolehtineet turvallisuudestaan. Muun muassa väestönsuojat ovat rapistuneet ja turvallisuussuunnitelmat puutteellisia.

Turvallisuussuunnitelmat ovat asukkaita, ei tarkastajia tai viranomaisia varten. Kuva: YLE Häme

Usean Kanta-Hämeen taloyhtiön turvallisuus on vajavaista. Kaikki taloyhtiöt eivät ole tehneet vuonna 2004 voimaan tulleen Pelastuslain mukaista pelastussuunnitelmaa. Monen talon väestösuoja on rapistunut kelvottomaksi, turvallisuussuunnitelma on laatimatta tai turvallisuuspäällikkö valitsematta.

Vastuu suunnitelmista on talon asukkailla, talon hallituksella tai yhtiökokouksella, muistuttaa Kanta-Hämeen pelastuslaitos.

Pelastussuunnielman tarkoitus on pienentää muun muassa onnettomuushetkellä syntyviä vahinkoja. Turvallisuutta taloyhtiö voi parantaa tiedottamalla esimerkiksi missä on veden pääsulku vesivahinkojen varalta, kuinka ilmanvaihto saadaan pysäytettyä ja kuinka omalla toiminnalla tulipalon voi ehkäistä, kerrotaan Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta.

Turvalliseen asumiseen ohjaavia koulutuksia järjestävät alueelliset pelastusliitot yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa.