1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Suomalaiset syövät terveellisemmin, mutta lihovat silti

Suomalaisten ruokailutottumukset muuttuvat koko ajan terveellisemmiksi. Silti ylipainoisten määrä lisääntyy kaiken aikaa.

Kuva: YLE

Suomalaisten ruokailutottumukset muuttuvat koko ajan terveellisemmiksi. Esimerkiksi tuoreita kasviksia syö päivittäin miehistä 35 prosenttia ja naisista 47 prosenttia. Lasiinsa suomalaiset kaatavat mieluiten rasvatonta tai vähärasvaista maitoa ja leivälleen he levittävät kevytlevitettä. Joka kolmas suomalainen on vähentänyt vuoden aikana rasvan käyttöä ja joka viides on vaihtanut rasvan terveellisempään laatuun.

Tästä huolimatta suomalaisten ylipainoisuus lisääntyy koko ajan. Miehistä ylipainoisia on jo 56 ja naisista 44 prosenttia. Lihavia on suomalaisista noin 15 prosenttia. Lähes kolmannes suomalaisista on yrittänyt laihduttaa vuoden aikana.

Miehistä tupakoi päivittäin 24 prosenttia ja naisista 18 prosenttia. Tupakoivien määrä on kuitenkin laskussa ja peräti 60 prosenttia haaveilee tupakoinnin lopettamisesta. Vakavan yrityksen polttamisen lopettamiseksi on tehnyt miehistä 36 ja naisista 42 prosenttia.

Alkoholin käyttö vaihtelee edelleen suuresti alueittain. Alkoholia juodaan eniten Uudellamaalla, jossa 49 prosenttia miehistä juo vähintään kahdeksan alkoholiannosta viikossa ja naisista 37 prosenttia vähintään viisi annosta viikossa. Vähiten alkoholia käytetään Pohjois-Suomessa.

Tiedot perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2008-raporttiin.