Hyppää sisältöön

Sieppaajan virheet auttoivat poliisia kiinniotossa

Herlinin suvun tyttären sieppaamisesta epäilty Juha Turunen teki muutamia ratkaisevia virheitä, jotka auttoivat poliisia pääsemään hänen jäljilleen. Turunen oli poliisin mukaan valmistellut sieppauksen erittäin ammattitaitoisesti, mutta haksahti muutamiin yllättäviinkin virheisiin.

Kuva: Onni Aaltonen / YLE

Pakomatka polkupyörällä lunnasrahojen kanssa ja käynti tarkasti kameroin valvotussa parkkiluolassa antoivat poliisille hyvät johtolangat. Kuvissa näkyy, miten keski-ikäinen mies ajaa halliin perävaunullisella polkupyörällä ja poistuu hissillä hallista. Pyörään oli lastattu lunnasrahoja, ja osa niistä levisi halliin.

Sieppari esitti useita lunnasvaatimuksia. Siepatun perhe ja poliisi valmistelivat yhdessä suunnitelman miljoonalunnaiden maksamisesta, samaan aikaan viranomaiset yrittivät kiivaasti paikantaa naista.

Häntä etsittiin muun muassa armeijan miehittämättömien tiedustelulennokkien avulla. Kiikalan lentokenttä Varsinais-Suomessa oli etsinnän salainen tukikohta.

Helsingin käräjäoikeus päättää tiistaina panttivangin ottamisesta epäillyn turkulaismiehen vangitsemisesta. Poliisin tutkinnanjohtaja Juha Rautaheimo on jättänyt oikeudelle vaatimuksen turkulaismiehen vangitsemisesta todennäköisin syin.

Naista pidettiin Turun keskustassa

Rikosylikomisario Kari Tolvanen vahvistaa YLE Uutisille, että Herlinin suvun siepattua tytärtä säilytettiin osan vangitsemisajasta Turun keskustassa asuinhuoneistossa. Sieppaaja oli rakentanut asuntoon äänieristetyn tilan.

Poliisi on jatkanut maanantaina sieppauksesta epäillyn, samoin kuin jutun todistajien kuulusteluja. Poliisi on kuullut kymmeniä todistajia ja tehnyt kotietsintöjä.

Tolvanen on kuitenkin yhä vaitelias, sillä lisätietojen julkistaminen voi haitata jutun tutkintaa. Hän ei esimerkiksi kerro, onko epäilty tunnustanut sieppauksen.

Poliisi selvittää myös, liittyykö rikokseen muita henkilöitä.