Ensiapuohjeita juhannuksen varalle - eli katastrofijuhannus à la Elli

Juhannuksena sattuu ja tapahtuu ja haverin sattuessa on tärkeä tietää mitä tehdä. Kertaa hyvät neuvot täältä!

palovammat

Juhannuksena sattuu paljon onnettomuuksia ja ensiapu on tärkeässä osassa monissa erilaisissa tilanteissa. Elli kuvaili kauhujuhannusta sairaanhoitajalle ja Suomen Punaisen Ristin ensiapu- ja terveystiedon kouluttajalle Tiia-Sini Kerviselle, joka kertoi mitä kulloinkin tulisi tehdä.

Jos esimerkiksi juhannusliikenteessä osut liikenneonnettomuuspaikalle: tee nopea tilannearvio ja soita apua yleisestä hätänumerosta 112.

Lisäksi ennen juhannusreissuun lähtöä on hyvä tarkastaa ensiapuvälinevarastot, myös autosta. Mukana on hyvä olla puhtaita haava- ja palovammasidoksia. Kervinen kehottaa kaikkia myös tarkastamaan jäykkäkouristusrokotuksen voimassaolon.

Haavojen ensiapu

1. Tyrehdytä verenvuoto.

2. Puhdista haava juoksevan, viileän veden alla.

3. Sulje pienen viiltohaavan reunat vastakkain haavateipillä.

4. Peitä haava suojasidoksella.

5. Hakeudu tarvittaessa hoitoon.

6. Tarkista, että tetanus- eli jäykkäkouristusrokote on voimassa.

Pienen palovamman ensiapu:

Pientä palovammaa jäähdytetään viileällä vedellä kunnes kipu häviää.

Pienen rakkulaisen palovamman voi peittää puhtaalla suojasiteellä tai palovammojen hoitoon tarkoitetulla erikoissiteellä.

Ellei poikkeavaa ilmene, vaihda side kahden-kolmen päivän välein.

Jos palovamma tulehtuu, mene lääkäriin.

Vierasesineen poisto hengitysteistä (aikuinen)

1. Käännä autettavan ylävartaloa alaspäin ja lyö viisi kertaa lapaluiden väliin.

Mikäli tämä ei auta soita 112.

2. Taivuta tukehtuvaa eteenpäin, kiedo kätesi hänen ympärilleen. Pidä toinen käsi nyrkissä pallean kohdalla ja nykäise voimakkaasti viistosti ylöspäin. Tarvittaessa toista liike 5 kertaa.

3. Jatka tarvittaessa vuorottelemalla viittä lyöntiä lapaluihin ja viittä nykäisyä pallean alle.

4. Jos autettava menee elottomaksi, aloita painelu- puhalluselvytys rytmillä 30 painallusta ja 2 puhallusta.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala