Hyppää sisältöön

30-vuotias berliiniläinen hippialue kehittyi vihreäksi keitaaksi

Berliiniläinen vaihtoehtokulttuurin keskus Ufa-Fabrik juhlii 30-vuotista olemassaoloaan. Kiisteltynä hippi-yhteisönä aloittanut Ufa-Fabrik on vuosien mittaan vakiinnuttanut asemansa, ja alueesta on tullut berliiniläisten ja turistien suosima vihreä keidas.

Kuva: YLE Uutiset Grafiikka; Google Maps

Ufa-Fabrik sai alkunsa rappeutuneen rakennuskompleksin valtauksesta. Maineikkaan Ufa-elokuvastudion aikakausi oli 70-luvun lopulla jo auttamattomasti ohi. Tempelhofin kaupunginosassa sijaitseva studioalue oli päässyt pahasti rapistumaan, ja studiorakennukset odottivat purkuaan.

Kesäkuussa 1979 studioalueen valtasi noin satapäinen vaihtoehtoisista nuorista koostunut ryhmä. Sen tarkoitus oli perustaa alueelle vaihtoehtoisen elämäntavan ja kulttuurin keskus. Tuolloin käynnistyi projekti nimeltä Ufa-Fabrik.

Hippi-idealismi ei aluksi miellyttänyt naapurustoa

Ufa-Fabrikin perustajajäseniin kuuluvan Sigrid Niemerin mukaan studioalueen vallanneen ryhmän tavoitteena oli kehittää uudenlainen tapa elää ja työskennellä. Elämänmuoto, jossa jokainen sai vapaasti toteuttaa itseään ja samalla työskennellä mielekkäällä tavalla.

Vaihtoehtoinen elämänfilosofia ei kuitenkaan miellyttänyt konservatiivisen Tempelhofin kaupunginosan asukkaita, sillä yhteisön elämänmuoto poikkesi totutusta melko lailla.

Alkuaikoina hippi-yhteisö nukkui yhdessä ja teki myös ruokaa yhdessä. Sigrid Niemerin mukaan yhteisö oli jaettu lukuisiin työryhmiin, jotka vastasivat niin ostoksista ja lämmittämisestä kuin myös herätyksestä ja tiskaamisesta.

Tätä nykyä Ufa-Fabrikin alueella asuu kolmisenkymmentä henkilöä. Heistä suurin osa on asunut yhteisössä sen perustamisesta lähtien. Lisäksi Ufa-Fabrik työllistää toista sataa työntekijää.

Sigrid Niemerin mukaan yhteisö on vuosien saatossa luopunut alkuaikojen tiiviistä yhteisöllisyydestä. Nykyään jokaisella on oma huoneensa, mutta asioista päätetään yhdessä, ja yhteisö myös juhlii edelleen yhdessä.

Arvostelu muuttui arvostukseksi

Ufa-Fabrikin alkuajan konflikteista ei seudulla enää näy jälkeäkään, sillä vaihtoehtokulttuurin keskus on vakiinnuttanut asemansa jo aikoja sitten.

Berliiniläiset käyvät mielellään Ufa-Fabrikin alueella iltaa istumassa tai ostavat leipomotuotteita alueella toimivasta luomuleipomosta. Koko perheen voimin käydään alueella sijaitsevalla lasten maatilalla. Myös Ufa-Fabrikin sirkuksen ja Terra Brasilis -sambaryhmän esiintymiset ovat suosittuja.

Ufa-Fabrik näyttää myös esimerkkiä vihreästä elämäntavasta. Viheriöivien rakennusten katoille on asennettu aurinkopaneeleja, ja alueella toimii esimerkillinen vedenkierrätysjärjestelmä.

Rappeutuneesta studioalueesta onkin kolmen vuosikymmenen aikana kehittynyt vihreä keidas keskelle suurkaupunkia.

.
.